torstai 31. maaliskuuta 2016

31. maaliskuuta 2016 klo 12.50

Kirpputoreilla pari päivää sitten Turussa. Löysin pari vanhaa kahvipurkkia joita olen etsinyt tosi pitkään + työpöydälle kauniin lampun. Eilen omahoitajalla, vaikka ei ollut oikeastaan mitään puhuttavaa. Kerroin keräily kokoelman karttuvan joka viikko hyvää vauhtia. Olen laittanut monista esineistä kauniita kuvia instagramiin. Huomenna pitäisi käydä ostamassa Sotkasta uusi sohva, kunhan vain saan tänään kunnolla levättyä. Nukun melkein joka yö yli kahdeksan tunnin yöunia, mutta mikään ei tunnu riittävän, kun on niin pirun väkeviä lääkkeitä. Jatkuva väsymys riesana. Yleiskuntokaan ei ole paras mahdollinen.

keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

23. maaliskuuta 2016 klo 12.40

Kävin ostamassa itselleni synttärilahjaksi kaksi Muumi mukia + Muumi termospullon. Maksavat aika paljon, mutta oli hyvä sijoitus. En ole koskaan ollut mikään varsinainen Muumi fani, vaikka Naantalissa asutaankin. Mutta huomaan hyvää vauhtia olevani tulossa semmoiseksi, kun kaikenlaisia Muumi tuotteita on vuosien varrella metkasti alkanut kuin itsestään kertyä.
Aamulla saunassa. Pian suljen koneen ja alan katsoa Huutokauppakeisaria. Turha kai sanoakaan, että on minun lempiohjelmia? Kaikenlainen keräily on tuonut elämääni sisältöä jo ihan lapsesta asti. Vain pimeät alkoholisti vuodet olin keräämättä. Heti kun pääsin kunnon hoitoon kaksisuuntaisen mielialahäiriön vuoksi, sain hyvät lääkkeet, omahoitajan, psykiatrin jne. aloin kerätä uudelleen.

maanantai 21. maaliskuuta 2016

21. maaliskuuta 2016 klo 8.40

Hyvä viikonloppu pelillisesti. Kenosta tuli yli 200 e ja pokeri sujui melko mukavasti. Liisa ollut edelleen kipeänä, ja se kyllä vähän huolestuttaa. Yskii kovaa, eikä siitä tunnu tulevan loppua ollenkaan. Liisalla on kaikenlaisia allergioita, jotka laittavat köhimään ja niiskuttamaan alinomaa, enkä ole siksi kiinnittänyt asiaan kauheasti huomiota. Mutta tämä alkaa olla jo jotain muutakin. Vaikka käytän korvatulppia, heräilen öisin siihen kun Liisa avaa kurkkuaan vessassa, kähii ja kröhii. Aamulla Liisa mietti lääkäriin menoa, mutta lähti sen sijasta töihin. Ihme on jos eivät passita samaa tietä takaisin sieltä kotiin.
Kävin kaupassa, ja ostin syntymäpäivä herkkuja. Tehdään kaakku ja syödään jäätelöä. Yritän keksiä vielä jotain muutakin. Tuossa lähellä myydään hyviä vaniljamunkkeja. Painon puolesta ei tarvitse enää murehtia mitä laitan suuhuni, kun näköjään laihdun edelleen laihtumistani. Olisi kohta varmaan se lääkärille meno minullekin paikallaan, kun omahoitaja on siitä jankuttanut jo toista vuotta.

torstai 17. maaliskuuta 2016

17. maaliskuuta 2016 klo 11.05

Tosi kiva päivä eilisen vastapainoksi. Läksin jo kahdeksalta rannalle kävelemään ja ottamaan pari kuvaa Instagramiin. Hieno ilma, kevät. Liisa lähti äitiään auttamaan Länsinummeen, minä jäin pelaamaan pokeria. Eilen pääsin yhdessä pienessä turnauksessa finaalipöytään, ja sijoituin lopulta 9. sijalle. Sain vähän kassan täytettä. Pisteet oli aivan loppu jo finaalipöydän aloittaessa, joten sijoituksen suhteen ei ollut mitään tehtävissä. Minulla oli vähän yli 2000, kun esim. viereisellä kaverilla oli 127 000.  Taisin tippua vitosparilla.

Ensi viikolla syntymäpäivä. Vanhemmat tulee torstaina käymään.

keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

16. maaliskuuta 2016 klo 9.30

Aivan perseestä tämä aamu. Ensin hörppäsin tulikuumaa kahvia vahingossa ison suullisen, ja poltin pahoin kielen ja huulet. Sen seurauksena unohdin ottaa aamulääkkeet, ja sain rajun paniikkikohtauksen joka ei ollut talttua millään helvetilläkään. Kävelylenkki jäi tekemättä, ja se kyllä harmittaa kun on tosi hieno ilma. Päälle vielä uunilohesta tullut närästys, joka tietenkin pahensi paniikikohtausta entisestään, kun sydän löi jo valmiiksi lujaa. Nyt sitten yrittänyt keskittyä pokeriturnauksiin ja musiikin kuunteluun, mutta ei siitä oikein mitään ole tullut. Tylsää istua sisällä ja tuhlata kaiken aikansa itsensä ja oireittensa tarkkailuun, johonkin muuhunkin voisi elämänsä käyttää. Kun edes kirpputorille taas pääsisi. Tuntuu kuin invalidisoituisin henkisesti vuosi vuodelta pahemmin edelleen, vaikka jo alta parikymppisenä olin aika ajoin täysin toimintakyvytön. Miten vitun pahaksi tämä oikein voi mennä? Aina kun luulen lopullisen hermoromahduksen pohjan tulleen saavutetuksi, sen alta löytyy vielä yksi porras, ja sen jälkeenkin yksi porras, alemmas.
Käytännön asiat on kaikki hyvin, raha-asioita lukuun laskematta. Minulla on paljon eväitä johonkin parempaan, rikkaaseen elämään. Tämän ei tarvitsisi olla tällaista, varsinkaan enää nyt kun olen laihtunut toistakymmentä kiloa. Rohkeutta lisää. Mene päin isoimpiakin aaltoja, pelotta.

tiistai 15. maaliskuuta 2016

15. maaliskuuta 2016 klo 13.05

Eilen pitkällä kävelyllä rannalla. Tänään aamulla kaupassa. Pitäisi käydä ostamassa Turusta kortinlukija smart-televisioon, ellen sitten kaikkien kääntämisten ja vääntämisten jälkeen kuitenkin lopulta päädy uuteen digiboxiin. Jos ostan kortinlukijan pitäisi ostaa samalla ulkoinen tallennusasema. Kumpikin vaihtoehto on yhtä kallista tai halpaa lystiä. Varmaa on ainakin se, että vanha boxi vetelee nyt kerta kaikkiaan viimeisiään ja sama juttu on tämän läppärin kanssa. Uusi sohvakin pitäisi hankkia ja isompi kirjahylly. Päätä tässä sitten mistä päästä alkaa kukkaroaan keventämään. Olen viime kuukaudet säästänyt kovasti, ja ennen kuin laskuja alkaa taas tulla sarjatulena, kannattaisi ainakin jokin sijoitus rahamielessä tehdä.

keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

10. maaliskuuta 2016 klo 9.35

Laskut maksettu ja käyty kaupassa. Taas saa olla rauhallisin mielin vähän aikaa. Laitoin PayPaliin muutaman kympin, kun sieltä menee Spotify ja Netflix maksut, eipähän tarvitse murehtia ennen kesäkuuta sitäkään. Maaliskuu jo, pian aloitan taas aamu-uinnit. Toivottavasti saan psorin edes vähän kuriin tulevina kuukausina. Nyt musiikkia ja pokeria. Liisa lähdössä Turkuun hakemaan silmälaseja ja äitiään auttamaan. En jaksa tänään kirjoittaa.

sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

7. maaliskuuta 2016 klo 9.30

Hyviä löytöjä viikonloppuna kirpputoreilta mm. Pentti Santalahden Kiviset kulhon sain 10 eurolla. Eilinen meni kotona olemiseksi ja nettailuksi, ja yöllä sekin sitten kostautui. Huimausta, kauhua, painajaisia. Sama juttu joka kerta, jos en yhtään käy raittiissa ilmassa. Heti aamusta tänään kaupassa, sitten laskujen maksua, lihakeiton tekoa. Aamulääkkeet vaikuttaa jo, ja tästä tulee selvästi hyvä päivä. Olen niin kyllästynyt ikuiseen ahdistukseen kuin olla ja voi. Mitkään pillerit ei siihen ole täysin koskaan auttaneet, vaikka ketipinor ja oxamin leikkaavatkin pahimman sairaan mielen pois ja ennen kaikkea pitävät minut paikallani.

Muistan kun lapsena kuvittelin minkälainen ihminen olen viisikymppisenä. Arvasin melkein jetsulleen oikein. Tiesin jopa asuinkunnan.

tiistai 1. maaliskuuta 2016

1. maaliskuuta 2016 klo 12.30

Viime päivät menneet totutellessa näihin uusiin silmälaseihin. Lauantaina kävin kiristyttämässä aurinkolaseja, ja ne tulikin kuntoon. Mutta heti kun pääsin kotiin huomasin, että tavallisia laseja olisi pitänyt säätää jonkin verran myös. Nyt potuttaa, kun en hoksannut asiaa heti, sillä kalliiksi tulee pidemmän päälle tuo Naantalin ja Turun välinen reissaaminenkin.
Aamulla kaupassa, muuten lepoa tänään. Iltapäivällä katsottava eilen tullut Mad Dogs. Liisalla iltapäivä vuoro, loähti juuri töihin. Minä jäin pelaamaan yhtä edelleen kesken olevaa knockout pokeriturnausta. Olen aika hyvissä asemissa vähän yli kahden tunnin jälkeen, voi tulla melko mukavasti rahaa. Puolitoista viikkoa onkin mennyt pelit huonosti.