30. lokakuuta 2015 klo 11.55

Tiukille menee taas raha-asiat, varsinkin ensi viikon vuokran maksun jälkeen. Joka vuosi on silti pystytty järjestämään hyvä, jopa yltäkylläinen, joulu. Pelit ei ole sujuneet viikkoihin kovin hyvin, ja koko tämä vuosi on ollut yhtä alisuorittamista. Miksi en pysty alistumaan siihen, että olen köyhä ja keppikerjäläisenä tulen menemään myös hautaan? En kerta kaikkiaan voi lakata yrittämästä. Jos lakkaisin, en tiedä mitä järkeä olisi enää edes elää. Olen ollut lapsesta asti samanlainen. Ikinä en ole päässyt elämässä kovin pitkälle, mutta silti minun on pakko uskoa koko ajan parempaan huomiseen. Parempaan päin kaikki on omassa pienessä mittakaavassaan aina mennytkin, jos terveyttä ei lasketa lukuun. Mihinkään vähänkään kunnianhimoisempaan kirjoittamiseen en tosin enää vuosiin ole kyennyt, enkä koskaan varmaan enää kykenekään. Mutta on minulla on hyvä koti, rakas vaimo ja suunnitelmia tulevaisuuden suhteen. Jokainen päivä on jollakin tapaa elämys. Tuntuu hyvältä herätä aamuisin hengissä.
Katsottava pian eilen tullut Englannin Talent. Vähällä ruualla oltava tänään, kun eilen söin aika raskaasti minun mittapuun mukaan. En missään nimessä halua laihtumisen ottavan nyt yhtään taka-pakkia, kun tuloksia on viimeinkin alkanut tulla.

28. lokakuuta 2015 klo 12.05

Mukavat synttärit oli isällä Turussa. Juotiin kahvia ja juteltiin. Nyt olen kuitenkin aivan puhki, kuten aina kun joudun pakottamaan itseni sosiaalisuuteen, joka todellakin iän myötä on minulle vain suurempi ja suurempi ponnistus. Otin sydänlääkettä heti kun läksin Naantalin pysäkille, ja kun tulin kotiin jaksoin vielä matkalla poiketa kaupankin kautta, ja pulssi on nyt ihan ok. Vielä muutama kuukausi sitten tilanne ei todellakaan olisi ollut tämä, kuin nyt 7 kg laihempana.
Lepoa kuitenkin nyt.

26. lokakuuta 2015 klo 9.00

Kirjoitin viikonloppuna pitkästä aikaa jotain pientä. Lupasivat julkaista Suomen Maakuntakirjailijoitten seuraavassa Rovinssi lehdessä.
Maanantai. Ei mitään ihmeellistä. Sinne isän synttäreille Turkuun pitää mennä huomenna tai ylihuomenna.

24. lokakuuta 2015 klo 9.20

Miksi jotkut jäätävän nolot tilanteet jäävät paremmin mieleen kuin toiset? Olin toistakymmentä vuotta sitten Liisan ja anopin kanssa erään suuren urheiluhallin kahviossa. Kahvio ja hallialue oli seiniään myöten täynnä, paikalla oli satoja ihmisiä. Tilanne ahdisti. Ei ihmisten vuoksi, vaan siksi kun en tiennyt miten pitkään tilaisuus kestää. En missään tapauksessa olisi halunnut olla paikalla. Mietin koko ajan milloin täältä pääsee lähtemään, vai pääseekö jumaliste koskaan. Hallin puolella pelattiin jonkinlaista nuorten poikien salibandy turnausta tms. Nousin ylös, ja sanoin hakevani kahvia. Kysyin, ottaisiko joku muu. Anoppi antoi rahaa ja pyysi tuomaan juotavaa yksin tein kaikille kolmelle.

Menin pitkän jonon jatkoksi. Odotin, odotin ja odotin, rypistelin seteliä taskussani. Olin hyvin hermostunut. Ajattelin, että kohta sekoan vuorenvarmasti kokonaan, ja kaikki tajuavat että en ole normaali ihminen, vaan kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastava sekoboltsi. Hetken olin tosiaan v a r m a, että kymmenien vuosien mt-hoitohistoriani, lääkitykset, terapiat jne. loistaa minusta kilometrien päähän! Kuinka ollakaan, kahvi loppui pannusta juuri minun kohdallani. Edellä ollut otti viimeisen kupillisen. Niinpä tietenkin! Myyjä pahoitteli asiaa, otti minulta kuitenkin maksun kolmesta kahvikupillisesta, laittoi uuden satsin tulemaan, ja pyysi vartomaan hetken aikaa. Toistelin päässäni, voi hiivatin hiivatti. Vilkuilin ympärilleni, huokailin ja raavin päätäni. Katsoin sivusilmällä muita ihmisiä. Seisoin mielestäni kuin näytteillä. Kahvi suodattui kiusallisen hitaasti. Tip-tip-tip-tip-tip-tip-tip-tip-tip. Kahdeksantoista sekunnin jälkeen tuntui kuin olisin ollut yli tunnin paikallani. Jono takanani piteni pitenemistään. Ihmiset yskivät ja supisivat, ihmettelivät minua, siltä minusta tuntui. Kummastelivat, miksi en suorita ostoksiani ja painu tieheni tulpan paikalta. Tilanne tuntui hyvin tuskastuttavalta, lähes sietämättömältä, en osaa selittää tarkemmin miksi. Olin varma että minun kuviteltiin tahallaan seisottavan jonoa paikallaan, vaikka tein vain mitä myyjä oli pyytänyt. Lopulta en kestänyt enää, aikaa oli kulunut minuutti tai kaksi. Pannuun oli tippunut pari mukillista kahvia, se riittäisi. Sieppasin pannun kesken suodatusvaiheen, kaadoin kupillisen itselleni, toisen anopille, kolmannen L:lle, ja painelin nolona posket kuumottaen tieheni niin nopeasti kuin pystyin.

Kahvia lorisi pitkin pöytää, ja siitä lattialle. Jälkeen jättämäni sotku ja siivo oli melkoinen. Takaani kuului voi-voi, joku pyysi tuomaan rättiä jne.

Miksi juuri tuo tapaus pyörii usein mielessäni? Harmittelin tapahtunutta itsekseni jälkeen päin pitkään. Kun järjellä ajattelee, asia ei sittenkään ollut kovin kummoinen, vaikka käyttäydyinkin kuin neljä vuotias lapsi enkä kuten aikuinen ihminen. Minulla olisi kertoa ainakin viisikymmentä paljon pahempaa, ja oikeasti hirveää, tilannetta ja sattumaa joilla voisin piinata itseäni vaikka öin ja päivin. Mitään korvaamatonta vahinkoa en saanut aikaan, kukaan ei edes suuttunut minulle. Kahvinkeitin ei hajonnut. Myyjä ei tullut ojentamaan, tai haukkumaan minua. L ja anoppi eivät huomanneet koko tapausta.

Ehkä tilanteessa oli jotakin, joka heitti hetkeksi takaisin koulumuistoihin? Siihen kun oli pakko pitää luokan edessä esitelmää jostakin opettajan pakkosyöttämästä aiheesta, joka ei vähempää olisi voinut kiinnostaa, eikä tilanteesta kerta kaikkiaan ollut mitään pääsyä pois vaikka mielessään olisi kuinka rukoillut. Sitä seisoi vain paikallaan halvaantuneena ja avuttomana kuin maailman suurin idiootti, ja odotti milloin naurunremakka ja pilkka alkaisi.

Oli miten oli, en koskaan mennyt kyseiseen halliin enää, vaikka meidän sen aikaiselta asuinpaikalta ei ollut sinne kuin nelisensataa metriä.

21. lokakuuta 2015 klo 13.00

Kaaduin aamulla niille sijoilleni, kun nousin sängystä ylös. Jotain verenpaineeseen, lääkkeisiin tms. liittyvää ehkä? Huimasi aika kauan vielä sen jälkeen. Nyt ihan hyvä olo. Odottelen Liisan soittavan kohta, kun meni Turkuun ostoksille Cittariin. Menen pysäkille vastaan, ja tuodaan ruuat pyörän tarakalla kotiin. Pelipäivä jo loppu. Pari euroa tuli pokerista. Toivottavasti tulee illan Viking-lotosta ja Kenoista enemmän. Viimeksi ollaan päästy laivalle puolitoista vuotta sitten. Olisi kiva mennä pitkästä aikaa. Uusia vaatteita tarvitsisin kaikkea mahdollista talvisaappaista, housujen kautta uuteen takkiin. Mihinkään ei ole ikinä varaa.
Taidan sulkea koneen kohta, nettailen lopun päivää kännykällä.

19. lokakuuta 2015 klo 12.30

Läksin eilen ja edellispäivänä Liisan mukaan rannalle kävelemään tuosta painon putoamisesta innostuneena. En edes muista, milloin olen viimeksi ollut kävelyllä kahtena päivänä peräkkäin. Mitään huonoa oloa ei enää tullut, kuten viimeiset 14 vuotta on tullut vähästäkin liikkumisesta. Olen nyt vähentänyt betasalpaajaa entisestään, pulssi paljon rennompi kuin vielä pari kuukautta sitten. Ihan uskomatonta tämä on. En löydä sanoja.
Kävin kaupassa aamulla ja hain banaaneja, kanamunia, kivennäisvettä, rasvatonta maitoa ym. Viikon pelit laitoin myös. Helppo olla nyt, joka tavalla. Laskutkin maksettu etuajassa, kuten jo pitkään.

15. lokakuuta 2015 klo 9.30

Nyt se on virallista. Punnitsin itseni aamulla, ja paino ensimmäistä kertaa yli kolmeentoista vuoteen alle kahdeksankymmenen kilon: 79 kg. Tämä on juhlan, onnen ja itkun paikka. 7 kg lähtenyt alkuvuodesta. Viimeisen viiden viikon aikana tippunut 2,5 kg kun jätin kovat rasvat pois. Painoin lihavimmillaan jo lähes 90 kg, joka on 173 cm pitkälle melko paljon. Erityisen merkittäväksi tämän saavutuksen tekee sekin, että pumppuongelmien + psorikipujen vuoksi en pysty liikkumaan juurikaan, en ainakaan vähääkään kovemmalla rasituksella. Joka kilo on lähtenyt ruokavaliota muuttamalla. Tosi upealta tuntuu. Olin jo varma, että ketipinorin käyttäjä ei kerta kaikkiaan  v o i  laihtua, mutta niin ei sitten nähtävästi olekaan. Jokaisen mahdollisen dieetin kävin läpi viime vuosina, ennen kuin oikea tapa painon pudotukseen löytyi. Kyllä monta kertaa tuntui jo aivan toivottomalta, ja useasti heitinkin pyyhkeen kehään. Mutta onneksi en oikeasti luovuttanut missään vaiheessa. Paniikkioireet lieventyneet huomattavasti alkuvuodesta, jolloin ne hengitysvaikeuksien vuoksi oli jo ihan mahdottomia. Jokaisen öisen kyljenkäännön jälkeen ei myöskään sydän enää hakkaa miljoonaa. Saunassa käyminen helpompaa. Ehkä edessä vähän helpompi elämä vihdoin? Ahdistus, masennus ja mania ihan samat kuin ennenkin, mutta niihin pystyn vaikuttamaan lääkkeillä. Ne on hallittavissa, tai siedettävissä, edes jotenkuten, kun taas ylipainosta johtuneet lukuisat kamalat ongelmat ei olleet ikinä hallittavissa mitenkään.

14. lokakuuta 2015 klo 12.25

Omahoitaja huomautti aamulla ihan huolestuneena minun laihtuneen kovasti. Sanoin siihen, että kai se on jo korkea aikakin, kun yli 13 vuotta olen yrittänyt pudottaa painoa. Pari kuukautta sitten jätin kovat rasvat lopullisesti pois, ja se näyttää tuovan vihdoin tuloksia. En tajua, mitä huolestumisen syytä tässä on? Hyvähän se on, kun ylipaino alkaa olla poissa. Ihan hyvä keskustelu oli muuten, mutta heti kotiin päästyä alkoi ahdistaa vielä pahemmin kuin eilen ( yhtä pulssin tarkkailua taas kerran koko päivä, ja osan yötäkin ), ja nyt odotan vain ajan kulumista, niin voin ottaa iltapäivä oxaminit ja alkaa katsoa televisiota. Liisa meni Turkuun äitinsä luo, eli jos tulee jokin paha pöpikohtaus taas kerran, ei apua ole lähellä.
Posti toi ison sähkölaskun, ja lähipäivinä tulossa vielä suurempi vesilasku. Vittu sentään tätä köyhän elämää.

11. lokakuuta 2015 klo 9.05

Onneksi ei vituta yhtään. Jos olisin laittanut eilen suunnittelemani Vakion vetämään, oltaisiin voitettu iso potti rahaa. Jätin sen viime hetkellä laittamatta kun voitin pokerista aika hyvin, enkä halunnut pilata päivää tuhlaamalla rahaa isohkoon Haravaan. Mitä tässä voi sanoa? Nieltävä taas tämäkin, mutta kyllä siihen aikaa menee. Vuosien varrella on käynyt muutaman kerran ennenkin samalla tavalla.
Kävelyllä aamulla. Otin kuvia rannalla facebookiin. Oli aika kylmä ilma, mutta tein silti tunnin lenkin, kun eilen en ollut missään. Tulee vielä veritulppa, kun ei muuta tee kuin pelaa päivät pitkät pokeria ja surffailee ympäri nettiä.
Liisan syntymäpäivä. Ostin kukkia jo aiemmin viikolla, ja kaapeissa on herkkuja odottamassa aika paljon. Kiva päivä tästä tulee.
Olen aina ollut köyhä, ja tulen ikuisesti olemaan köyhä. Niin se on, ja mitä nopeammin sen hyväksyn sen parempi.

8. lokakuuta 2015 klo 8.10

Päätä särkee pitkästä aikaa. Johtuu varmaan eilisestä päivästä, kun tuli touhuttua liiankin kanssa. Kova kylmyys sekä sisällä että ulkona siihen päälle. En tajua tätä taloyhtiön lämmitys systeemiä. Voisi luulla, että eivät päästä lämpöä pattereihin ollenkaan, ainakaan ne ei ikinä ole kuumina. Oli kyllä mukava kuulla veljen kuulumisia eilen, puhuttiin aika pitkä puhelu. Kertoi ikävä kyllä olevansa kuumeessa, mutta oli silti mennyt saunaan. Seuraa minun jalanjälkiä. Aikanaan kun minulta poistettiin viisaudenhammas, sain pahat jälkitaudit tulehduksineen ja verenmyrkytyksineen. Olin niin typerä, että kuvittelin saunan auttavan ja siitä vasta piru sitten pääsikin irti. Olin viisi päivää TYKS:ssa tiputuksessa, ja olin kuolla.
Tänään ei mitään erikoista. Laitoin spagettia ja lihapullakastiketta. Kastike meni pilalle, kun en käyttänyt omatekemiä lihapullia, vaan kaupan valmiita jotka maistui niin kamalalta kuin olla ja taitaa. Ostin ne pelkästään ahneuttani, hinta oli 0,90 e.
Harmittaa kun revontulet jäi näkemättä. Nukahdin aikaisin, kuten joka ilta.

7. lokakuuta 2015 klo 10.15

Maksettu laskuja. Laitettu Kenoja, lottoja ja Veikkauksia. Käyty apteekissa ja kaupoissa. Aika viileää oli, pipo ja talvitakki oli oltava. Hyvä olo nyt, kun kaikki on taas vähän aikaa kunnossa. Uusin kotimatkalla vielä pari reseptiäkin terveyskeskuksessa oxamin + dolan.
Perhepiirissä meneillään juttuja, joista voisin vittumaiseen sävyyn kirjoittaa paljonkin. Mutta olkoon. Leikitään mukana. Idiota de mierda! El que rie ultimo rie mejor. Olen niin kurkkuani myöten täynnä ollut jo kymmeniä vuosia tiettyja ihmisiä, että jos minulla olisi ollut järkeä vähänkin päässä olisin katkaissut välini kaikkiin jo kahdeksantoista vuotiaana. Suurimpaan osaan olen katkaissutkin. Tiedän lähipiiristä ainakin neljä henkilöä joille olisi pitänyt jo ajat sitten määrätä vähintään yhtä vahva lääkitys kuin minulle, ja kunnon diagnoosi päälle + tiivis hoitosuhde psykiatriin.

Jumalan kiitos,minulla on Liisa. Rauhan ja tyyneyden tyyssisja, joku joka on rakastanut minua ehdoitta jo neljätoista vuotta. Olen ollut hyvin onnekas.

Elämäni ensimmäiset kolmekymmentäviisi vuotta olivat täyttä helvettiä, eikä niitä muistoja ole aika päässyt kultaamaan.

6. lokakuuta 2015 klo 9.10

En kyllä tajua. Äsken floppiin tuli 2, K, A. Brittipelaaja löi all-in, minä maksoin AJ kädellä ja voitin potin n. 5600 pistettä. Britillä oli 8, 10 ilman edes värin vetoa? Alkuperäisessä potissa oli ehkä 200-300 pistettä. Ihan älytön teko. Kaveri on joko kännissä, tai ei välitä paskan vertaa mistään. Saa tässäkin turnauksessa, jota yhä pelaan, voittaja kuitenkin n. 1500 dollaria, ja alemmatkin voitot on ihan kohtalaisia pienemmän kassan pelaajille. Nyt kaveri kuitenkin pelaa tarkkaa peliä vähillä pisteillään, jotka hänelle tuon hävityn all-inin jälkeen jäi?
Kylmä aamu. Vein roskat, ja siinä taitaa olla minun liikunta annos tälle päivälle. Huomenna mentävä apteekkiin. Ketipinorit lopussa.

4. lokakuuta 2015 klo 13.05

Kyllä oli huono olo aamulla. Pulssi oli korkealla, ja ajattelin sydämen räjähtävän. Sain sen betasalpaajalla kuriin kuten useinmiten, ja nyt helpompi olla jo. Koko juttu saattoi hyvinkin johtua jostakin mitä söin, tai sitten kurjemmat ajat on taas alkamassa. Monet kammottavat asiat, tulevaisuuden uhkakuvat, pyörineet mielessä kuten aina. Olen jatkuvasti huolissani jostakin.
Kirjamessut Turussa nyt viikonloppuna, mutta enää yli kymmeneen vuoteen en sinne olen mennyt, vaikka L-Suomen kirjailijoitten jäsenenä pääsisin sinne ilmaiseksi. Olisin aivan puhki jo messuhalliin sisään astuessani. Joskus nuorena vietin siellä parikin päivää, ja aina oli hauskaa. Tuttuja tuli vastaan koko ajan, saatoin esiintyäkin ja antaa haastatteluita. Kaikki sellainen on ollut ollutta ja mennyttä jo hyvän aikaa. Ei kiinnosta enää, ja kirjoittamaan pystyn vain jos on ehdoton pakko, tai jos on kyseessä esim. nämä lyhyet blogimerkinnät.
L lähti kävelylle. Minä suljen pian tämän koneen, ja alan katsoa televisiota. Yksi pokeriturnaus vielä kesken, voitin aamulla kahdeksalta alkaneesta turnauksesta muutaman euron. Ihan hyvä sekin. Eilen tuli Kenosta 5 e.

2. lokakuuta 2015 klo 13.00

Laskut maksettu ja viikonlopun Kenot laitettu. Liisa lähti Turkuun Citymarkettiin ostamaan ruokaa ym. Minä jäin kotiin putkimiehen touhuja seuraamaan, ja sain pahan paniikkikohtauksen. En tajua, mikä noissa huoltomiehissäkin ahdistaa. Ensin tuli pelkkä talonmies. Mutta kuten viimeksikin, ei tavalliset aineet riittäneet ja paikalle piti hälyttää joku ukko jonkin perkeleenmoisen imurin kanssa. Siinä meni sitten yhteenlaskettuna kolmisen tuntia, eikä etukäteen ottamani oxamin + betasalpaaja tuoneet mitään apua. Voi olla niinkin, että tarvitsen yksinkertaisesti raitista ilmaa. Täällä leijuu edelleen jos jonkinlaisten eri kemikaalien löyhkä, enkä ihmettele vaikka paha olo olisi tullut siitä. Kummallista sinänsä, että kun kysyin homman tultua valmiiksi, mistä noinkin paha putkitukos jo toisen kerran neljän vuoden sisään johtui, vastaus olikin rasvasta eikä hiuksista, uintireissuilta tulleesta hiekasta tms. Aika ihmeellistä, kun ottaa huomioon että otan aina esim. paistinrasvan talteen, ja käytän myöhemmin kastikkeitten tekoon.
Nyt rauhoituttava. L soittaa kohta, milloin pitää olla pysäkillä vastassa. Tuodaan ruuat polkupyörän tarakalla kotiin. Sitten katsotaan Netflixistä Sons Of Anarchyn viimeisen kauden kaksi viimeistä jaksoa. Kyseinen sarja petrasi minusta alusta tosi paljon loppua kohti. Jännä nähdä, mikä koituu Jax Tellerin kohtaloksi.