31. joulukuuta 2015 klo 8.45

Kävin vielä edellispäivänä kaiken muun päälle isoäitiä katsomassa Turussa vanhainkodissa, ja nyt riitti seuraelämä pitkäksi aikaa. Tänään ollaan rauhassa kotona vain, syödään hyviä ruokia ja töllätään telkkua. Pitkästä aikaa heräsin yöllä kovaan sydämen paukkeeseen, ja luulin että on noustava ottamaan lisää lääkettä, mutta ei sitten onneksi tarvinnutkaan. Nukahdin hetken päästä uudelleen, ja nukuin kuin tukki aamuun saakka.
Eilen tuli kuunneltua Motörheadia Lemmyn kuoleman muistoksi, nyt soi korvissa Slayer. Päivän ensimmäinen nettipokeri turnaus alkoi jo. Pelaan vain muutaman turnauksen tänään, ja leikin lopun päivää tuolla uudella tabletilla. Väsyttää kyllä ihan pirusti.
Ensi viikolla omahoitaja, on ainakin juteltavaa.

27. joulukuuta 2015 klo 8.25

Oltiin Aattona vanhempieni luona Turussa, ja eilen Tapanina veljen luona syömässä Mynämäellä. Nyt jonkinlainen sosiaalinen ähky suurempi kuin syömisestä tullut. Itse asiassa valtaosa omista ruuista on vielä melkein koskemattomina jääkaapissa ja pakastimessa. Tosi väsynyt olen, vaikka nukahdin eilen yhdeksältä ja seuraavaksi olikin taas jo aamu. Ihan hauskaa on ollut, mutta ihanaa kyllä käpertyä takaisin omaan pieneen maailmaan ja olla vain. Ei tällä nupilla ja kropalla kauaa missään seurapiireissä vaellella. Huvitti kyllä, kun yksi mies veljen luona aivan vakavissaan oli kutsumassa minua ja Liisaa Vietnamiin! Jos olisin ollut maniassa, olisin kysynyt saman tien, että mennäänkö Kiinan vai Amerikan kautta. Mutta nyt kun minulla on toimiva lääkitys, ja olen ketipinorin + psorikipujen vuoksi suurimman osan ajasta aivan poikki, tuntui kuin olisin seurannut vierestä jotakin naurettavaa farssia.
En kyllä tänään taida panna nokkaani ulos ollenkaan, ellen sitten maitoa käy huoltoasemalta lisää hakemassa. Nuo, jotka varasin ennen joulua, alkaa käydä vanhoiksi.

21. joulukuuta 2015 klo 11.55

Kaikki on valmista. Kuusi, lahjat, kinkku ja kaikki muutkin ruuat. Kiva joulu tulossa. Pahat kivut olleet kylläkin, mutta hain dolanin lisäksi vielä ibusaliakin. Luulisi riittävän. Liisa menee vielä huomenna Turkuun Citymarkettiin, ja tuo rosollia ja savukalaa. Pokeri sujunut hyvin viime viikot, ja Veikkauksen peleistäkin tullut ihmeen hyvin. Ainoastaan se harmittaa, kun isoäiti on jo niin huonossa kunnossa, että ensimmäistä kertaa ei enää pääse muiden joukkoon viettämään Aattona joulua. Olisi veljen pienille lapsille varmaan vähän pelottava näky, vaikka pääsisikin.
En vielä tiedä, milloin lämmitetään joulusauna. Varmaan ylihuomenna.

16. joulukuuta 2015 klo 8.05

Haettiin kuusi edellispäivänä samalta vanhalta mieheltä 20 e hintaan tuosta omakotitalo alueelta kuin joka vuosi. Kun päästiin kotiin, olin aivan poikki. Pari tuntia meni paniikkikohtauksen rajoilla, mutta lääkkeet taittoi kohtaukselta aika nopeasti pahimman niskan. Nyt kivut tavallistakin pahemmat, mutta lepään tämän päivän niin eiköhän tämä taas tästä. Liisa menee Turkuun tekemään jouluostoksia äitinsä puolesta, minä kuuntelen joululauluja ja syön hyvin. Huomenna mentävä kauppoihin ja maksettava laskuja, mikäli Liisan rahat ovat tulleet. Hyvin on kyllä kaikki jouluiset touhut edenneet, kaikki alkaa pian itse asiassa olla valmista. Lahjat on paketoitu, kinkku paistettua, kuusi koristeltu.

13. joulukuuta 2015 klo 11.05

Hain eilen aamulla aikaisin Turusta Citymarketista kinkun, kun en jaksanut enää odottaa milloin ne tulee tuohon meidän Ukko-Pekka kauppaan. Melkein kuuden ja puolen kilon kinkku maksoi 42 e. Ei paha hinta kun ottaa huomioon, miten monta ateriaa siitä syö. Tein liemestä tosi hyvän lihakeiton, kuten joka vuosi. Pakastin sekä kinkusta, että keitosta, ison osan ja otan aina tarpeen mukaan tulevina viikkoina sieltä jääkaapin puolelle.
Äsken käytiin tuossa läheisessä koulussa joulumyyjäisissä, ja ostettiin konjakki pohjaista kotisinappia ja lanttulooraa. Mieli olisi tehnyt ostaa montaalaista muutakin, mutta ei tullut rahaa kuin parikymppiä mukaan. Hyvä tunnelma oli siellä kyllä, joulupukkikin nähtiin.

11. joulukuuta 2015 klo 9.10

Eilen Turussa Runosmäen vanhainkodissa isoäidin 94 v. syntymäpäivillä. Äiti ja minä oltiin ainoat vieraat. Minä toin kahvit. Isoäiti oli puettu parhaisiin vaatteisiin ja oli iloinen kun tultiin, mutta pani melkein heti pitkäkseen ja nukahti siihen paikkaan. Kävin torilla jouluostoksilla kotimatkalla, ja ostin samalla aika määrän makeisia yhdestä hyvästä karkkikaupasta. Nyt melko poikki, ja kipuja joka puolella. Pitää varmaan alkaa syömään tuota dolania taas. Hain äsken kaupasta viikonlopun perunat, maidot, hedelmät jne. Lopun päivää lepään. Saunan ehkä lämmitän.

7. joulukuuta 2015 klo 9.50

Läksin jo aamulla aikaisin S-markettiin etsimään kinkkua, vaikka oli kova tuuli. Menin vielä viereiseen K-kauppaankin, mutta ei löytynyt kinkkua. Kun piti lähteä kotiin alkoi sataa taivaan täydeltä, ja hetken olin kuin pyörremyrskyn silmässä. Mietin, että mitäs nyt kun edes työntämällä pyörää en kunnolla päässyt eteenpäin. Menin pitelemään sadetta pankin edustalle, ja tajusin voivani yhtä hyvin odottaa kunnes kello tulee yhdeksän, niin saan edes lääkkeet apteekista. Ei siis tullut ihan turhaa reissua, varsinkin kun löysin Liisalle yhden lahjan lisää ja ostin jouluksi graavilohta melko paljon. Vuokra on maksettu, ja viikon Kenot ja lotot taas laitettu, joten hyvillä mielin nyt. Mukavasti edenneet kaikki joulun valmistelut. Eilinen itsenäisyyspäivä meni normaaleissa merkeissä. Tuntematon sotilas, Risto Jarvan Loma ja Jäniksen vuosi, kynttilöiden polttelua, hyvää ruokaa.
Isoäidillä syntymäpäivä piakkoin. Mentävä Turkuun varmaan tällä viikolla. Vien kukkia ja jotain muuta pientä.

2. joulukuuta 2015 klo 8.40

Saa jäädä tuo Tukilinjan apurahan hakeminen. Pyysivät vielä neljää lisäliitettä, joiden hankkiminen olisi käytännössä mahdotonta mm. Asiantuntijan suosituksen apurahan tarpeellisuudesta?! Mikä vittu semmoinenkin asiantuntija mahtaa olla ammattinimikkeeltään?
Mitä enemmän sitä paitsi viime viikkoina olen asiaa miettinyt, sen vähemmän haluan tehdä vielä yhden uuden kirjan. Ei vain onnistu, ei millään. Eikä ole mitään järkeä lähteä vääntämään jotain väkisin.

Eilen jouluostoksilla. Hain kampaamosta lahjakortin Liisalle + vanhemmille yhden cd-levyn. Ruokia ostin myös, ja kotiin tultua laitoin ensimmäiset jouluiset riisipuurot. Edellispäivänä tein perunalaatikkoa.
Nyt levättävä, kamalasti huimannut koko aamun. Johtuu varmaan ketipinorin annoksen nostosta, se oli pakko tehdä jotta saan nyt kierroksia alas.

29. joulukuuta 2015 klo 9.05

Olen viestitellyt tuon Tukilinjan kanssa nyt useamman päivän. Ensin pyysivät tiettyjä liitteitä. Kun lähetin ne, ne eivät heidän mukaansa näkyneet kunnolla kuvissa. Lähetin uudet kuvat, mutta nekään eivät olevinaan näy. Miten ihmeessä digikuva voi olla näkymättä? Ihan teräviä ja tarkkoja kuvia ne on, tarkistin moneen kertaan. En tajua. Taidan joutua ottamaan niistä lopulta kirjakaupassa kunnon vanhanaikaiset paperikopiot ja lähettämään ne. Seuraava asia josta saattavat myös tehdä numeron on lääkärintodistukset. Vanhat ei tietenkään kelpaa, pitää olla uudet. Pitää siis maksaa paperista, josta käy ilmi että minulla  e d e l l e e n  on kaksisuuntainen mielialahäiriö! Ei saakeli. Ehkä tämän apurahan anominen oli virhe alunperinkin. Onko minusta oikeasti kirjoittamaan vielä uutta kirjaa? Pitkä masennus on nyt taittunut vauhdin puolelle, enkä todellakaan ole paras mahdollinen todistaja oman terveydentilani suhteen. Saati arvioimaan, onko jokin käsikirjoitus julkaisemisen arvoinen vai ei.
Adventtisunnuntai. Kuuntelen Michael Bublen joululevyä, ja pelaan päivän ensimmäistä pokeriturnausta. Eilen tuli Kenosta 20 e. Tulee ensi viikon Kenot taas vähän halvemmiksi.

20. marraskuuta 2015 klo 9.40

Isoäitiä katsomassa eilen Turussa. Kysyi, eikö hän olekin ollut täällä kaksi päivää, vaikka on ollut kohta puolitoista vuotta vanhainkodissa, ja oli kovasti huolissaan kun Ykä ei tiedä missä hän on. Ykä oli mamman ystävä, jonka kuolemasta on kymmenisen vuotta aikaa. Kotimatkalla tein jouluostoksia, ja kun pääsin kotiin maksoin laskut ja laitoin apuraha-anomuksen Tukilinjalle vetämään. Anoin 1800 e seuraavaa kirjaa varten, saa nähdä miten käy. En ollut kuullutkaan koko paikasta ennen edellispäivää.

TUKILINJA:

Tukilinja tukee apurahoillaan toimintarajoitteisten ihmisten aktiivista elämää ja tasa-arvoa. Apurahoja jaetaan sekä yksityishenkilöille että yhteisöille. Tulosta lyhyt esite apurahan hakijalle tästä.

Tavoitteena on tukea koulutusta, opiskelua, ammatillista kuntoutumista sekä sijoittumista työelämään tai muuhun yhteiskunnallisesti rakentavaan toimintaan. Myös harrastustoiminta ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen kuuluvat tuen piiriin.

Tukilinjan henkilökohtaisia apurahoja voivat hakea sekä fyysisesti että psyykkisesti toimintarajoitteiset henkilöt. Liikunta- tai aistivamman ohella rajoitteen voi aiheuttaa pitkäaikaissairaus, mielenterveysongelma tai neurologinen poikkeavuus. Olennaista ei meille ole diagnoosin nimi vaan se, että se rajoittaa toimintakykyä.

Henkilökohtaisia apurahoja voi hakea ympäri vuoden, ja niitä myönnetään kymmeniä kuukausittain. Yksityishenkilöiden apurahojen suuruutta rajoittaa lahjaverotus, joten ne ovat alle 4000 euron suuruisia. Muille kuin yksityishenkilöille myönnettävät apurahat voivat olla tätä suurempiakin. Osa niistä jaetaan yhteistyössä vammaisalan yhteisöjen tai Tukilinjan lukijoiden kanssa.

http://www.tukilinja.fi/apurahat/

17. marraskuuta 2015 klo 8.40

Hain eilen ison määrän kaupasta tavaraa. Kun pääsin kotipihalle, huomasin mehupurkin tippuneen jonnekin. Jätin kolme isoa kassillista ostoksia pyöräsuojaan, ja läksin takaisin kaupalle. Siellä mehupurkki oli ostoskärryjen luona. Myöhemmin iltapäivällä sain pitkästä aikaa kirjoitettua yhden tarinan, ja lähetän sen eteenpäin ensi viikolla.
Tänään ei mitään ihmeellistä. Muusia ja paistettua kanaa. Pokeriturnauksia. L aloittaa tammikuussa päiväkodissa kuntouttavan työkokeilun. Saadaan kuulemma 150 e enemmän rahaa kuukaudessa kuin nyt.

14. marraskuuta 2015 klo 9.45

Pitkällä rantalenkillä aamulla, kun eilen olin koko päivän kotona. Ei yhtään talven oloista, osalla porukasta edelleen purjeveneet vesillä. Mietin taas pitkää Facebook taukoa, tai jopa FB:sta kokonaan poistumista. Koko paikka on muuttumassa täydelliseksi hullujenhuoneeksi. Toisaalta se kertoo jotakin siitä, millaiseksi koko maailma on muuttunut. Pakko ainakin alkaa karsia kavereita raskaalla kädellä, ja otan sitten vaikka positiivisempia ihmisiä tilalle.  Pakko suojautua jotenkin, tai vajoan pian taas sellaisiin sysimustan maanisdebressiivisyyden syövereihin, josta ei ole mitään ulospääsyä. Haluan käpertyä yhä pienempään kokoon, omiin oloihini. Koko elämäni on ollut yhtä taistelua oman tilan puolesta. Tarvitsen ympärilleni ihmisiä, joiden edessä voin olla oma itseni ja kirjoittaa pelkäämättä.

11. marraskuuta 2015 klo 10.05

Opetellut Isä meidän-rukousta espanjaksi. Saanut lohtua paljon. Viime yöt olleet taas yhtä painajaisten juhlaa, ja nyt aamulla oli tulla paniikkikohtaus. Lääkkeet alkoi äsken vaikuttaa, ja nyt helpompi olla. Laitoin loppuviikon Kenot, Lotot, Jokerit ym. Söin makaronilaatikkoa, ja aloin suunnitella ohjelmaa tuleviksi päiviksi. Voisin ihan hyvin alkaa jo enemmänkin valmistautua jouluun kun kerran on aikaa. Ainakin Liisan joululahjat voisi ostaa jo nyt, kun sitten nekään rahat ei enää miinustuisi joulukuun eläkkeestä.
Eilen tein pitkän rantalenkin, ja nyt on koko kroppa paskana. Pitää varmaan ottaa Dolania. Pokeri sujunut nyt yli viikon hyvin, olen tehnyt selvää voittoa pitkästä aikaa. Ei ole ollut kovin hyvä vuosi muutoin siinä suhteessa.
Heavybändi Lamb Of Godista Teemalta tullut dokumentti oli muuten mahtava. Hieno yhtye kaikin puolin.

7. marraskuuta 2015 klo 10.05

Apteekki reissu tehty. Hain oxamineja, methoprolinia, levolacia ja psorirasvaa. Kun palasin kotiin aivoista katosi matkasta pätkä, ja seuraavaksi olin koti-oven takana. Sanoin Liisalle, että minun on mentävä tarkistamaan veinkö pyörän kellariin. En pysty selittämään tapahtunutta mitenkään. Jo pidemmän aikaa olen huomannut kummallisia juttuja. Unohdan esim. vuosikymmeniä vanhoja rutiineita ja asioita, jotka ovat aina olleet minulle aivan elintärkeitä. Yhtenä aamuna en muistanut laittaa kahvia tippumaan? Ei sellaista kerta kaikkiaan tapahdu tällaiselle kahvinarkomaanille! Toisinaan en tiedä, mitä tyynyä tai täkkiä olen tavannut käyttää viimeiset 15 vuotta nukkuessa. Mistä lienee kysymys? Kun kaikkeen edellä mainittuun vielä lisää omituisen nopeasti entisestään heikentyneen näkökykyni, jatkuvan korvien pirinän, huonontuneen kuulon ja vuosi vuodelta pahentuneet kokovartalo kivut, soppa on valmis. En osaa sanoa, mitä yhteissummaksi pitäisi saada, varsinkin kun oireita on vaikka mitenkä paljon vielä muitakin. Jatkuva ahdistus, kauhutilat, äänet, vatsaongelmat, huimaus, tasapaino-ongelmat ym.
Puhumme kuolemisesta vaimon kanssa liiankin usein, sekin pahentaa oloa. Ymmärrän kyllä, että se on Liisan alitajuinen tapa valmistautua väistämättömään. Kumpikaan meistä ei usko minun elävän kovin vanhaksi, saati pitempään kuin L. Mutta välillä tarvitsisin lepoa tästä saatanallisesta jatkuvasta lopullisen tuhon ilmapiiiiristä, joka leijuu ympärilläni kuin sysimusta raivoava saastepilvi.

4. marraskuuta 2015

En tiedä onko noitten kilojen karisemisen myötä tullut lisää vauhtia, vai ovatko kilot karisseet kun on tullut lisää vauhtia. Eilen ensimmäistä kertaa vuosiin oli joka tapauksessa vaikea nukahtaa, kun pää oli täynnä suurenmoisia suunnitelmia tulevaisuuden suhteen, ja olin innoissani lähes kaikesta mahdollisesta. Aamulla läksin heti kauppaan, ja ostin joulusillejä jo nyt. Tein myöskin ison kattilallisen perunamuusia + lihasoppaa, joita molempia pakastin aikamoisen määrän. Tällainen varustautuminen maailmansotaan, hamstraaminen, on tyypillistä minulle kun mania alkaa nostaa päätään. Sain myöskin päähäni, että nyt lähtee tukka ja leikkaan yli 14 vuoden tauon jälkeen pääni uudelleen kaljuksi. Ei hemmetin hemmetti. Täytyy sanoa Liisalle, että piilottaa kaikki sakset ja veitset varmuuden vuoksi jonnekin. En todellakaan halua luopua hiuksistani, kun olen niitten eteen nähnyt melkomoisen kasvattamisen vaivan. Nuorempana taisin leikata pitkän lettini ainakin 3-4 eri otteeseen, ja joka kerta seurauksena oli pitkä masennus ja lähes sietämätön raivo. En vielä silloin tiennyt mikä vittu minua oikein vaivaa, enkä voinut käsittää miksi jatkuvasti teen asioita jotka sotivat kaikilla tasoilla omaa tahtoani ja luonnettani vastaan.
Puhuttava omahoitajan kanssa parin viikon päästä näistä asioista. Ehkä jotain lääkettä pitää lisätä, en tiedä. Toisaalta, en vielä ole tehnyt mitään älytöntä, mutta myöhäistähän toisaalta kaikki sitten on kun olen esim. ostanut lentolipun Vegasiin ja painunut luomaan muka suurtakin pokeriuraa. Tai myynyt kaikki kirjani ja levyni, tai mennyt laulutunneille ja päättänyt tulla Suomen parhaaksi baritoniksi. Suuruudenhullulle maanikolle mahdollisuudet on rajattomat.

30. lokakuuta 2015 klo 11.55

Tiukille menee taas raha-asiat, varsinkin ensi viikon vuokran maksun jälkeen. Joka vuosi on silti pystytty järjestämään hyvä, jopa yltäkylläinen, joulu. Pelit ei ole sujuneet viikkoihin kovin hyvin, ja koko tämä vuosi on ollut yhtä alisuorittamista. Miksi en pysty alistumaan siihen, että olen köyhä ja keppikerjäläisenä tulen menemään myös hautaan? En kerta kaikkiaan voi lakata yrittämästä. Jos lakkaisin, en tiedä mitä järkeä olisi enää edes elää. Olen ollut lapsesta asti samanlainen. Ikinä en ole päässyt elämässä kovin pitkälle, mutta silti minun on pakko uskoa koko ajan parempaan huomiseen. Parempaan päin kaikki on omassa pienessä mittakaavassaan aina mennytkin, jos terveyttä ei lasketa lukuun. Mihinkään vähänkään kunnianhimoisempaan kirjoittamiseen en tosin enää vuosiin ole kyennyt, enkä koskaan varmaan enää kykenekään. Mutta on minulla on hyvä koti, rakas vaimo ja suunnitelmia tulevaisuuden suhteen. Jokainen päivä on jollakin tapaa elämys. Tuntuu hyvältä herätä aamuisin hengissä.
Katsottava pian eilen tullut Englannin Talent. Vähällä ruualla oltava tänään, kun eilen söin aika raskaasti minun mittapuun mukaan. En missään nimessä halua laihtumisen ottavan nyt yhtään taka-pakkia, kun tuloksia on viimeinkin alkanut tulla.

28. lokakuuta 2015 klo 12.05

Mukavat synttärit oli isällä Turussa. Juotiin kahvia ja juteltiin. Nyt olen kuitenkin aivan puhki, kuten aina kun joudun pakottamaan itseni sosiaalisuuteen, joka todellakin iän myötä on minulle vain suurempi ja suurempi ponnistus. Otin sydänlääkettä heti kun läksin Naantalin pysäkille, ja kun tulin kotiin jaksoin vielä matkalla poiketa kaupankin kautta, ja pulssi on nyt ihan ok. Vielä muutama kuukausi sitten tilanne ei todellakaan olisi ollut tämä, kuin nyt 7 kg laihempana.
Lepoa kuitenkin nyt.

26. lokakuuta 2015 klo 9.00

Kirjoitin viikonloppuna pitkästä aikaa jotain pientä. Lupasivat julkaista Suomen Maakuntakirjailijoitten seuraavassa Rovinssi lehdessä.
Maanantai. Ei mitään ihmeellistä. Sinne isän synttäreille Turkuun pitää mennä huomenna tai ylihuomenna.

24. lokakuuta 2015 klo 9.20

Miksi jotkut jäätävän nolot tilanteet jäävät paremmin mieleen kuin toiset? Olin toistakymmentä vuotta sitten Liisan ja anopin kanssa erään suuren urheiluhallin kahviossa. Kahvio ja hallialue oli seiniään myöten täynnä, paikalla oli satoja ihmisiä. Tilanne ahdisti. Ei ihmisten vuoksi, vaan siksi kun en tiennyt miten pitkään tilaisuus kestää. En missään tapauksessa olisi halunnut olla paikalla. Mietin koko ajan milloin täältä pääsee lähtemään, vai pääseekö jumaliste koskaan. Hallin puolella pelattiin jonkinlaista nuorten poikien salibandy turnausta tms. Nousin ylös, ja sanoin hakevani kahvia. Kysyin, ottaisiko joku muu. Anoppi antoi rahaa ja pyysi tuomaan juotavaa yksin tein kaikille kolmelle.

Menin pitkän jonon jatkoksi. Odotin, odotin ja odotin, rypistelin seteliä taskussani. Olin hyvin hermostunut. Ajattelin, että kohta sekoan vuorenvarmasti kokonaan, ja kaikki tajuavat että en ole normaali ihminen, vaan kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastava sekoboltsi. Hetken olin tosiaan v a r m a, että kymmenien vuosien mt-hoitohistoriani, lääkitykset, terapiat jne. loistaa minusta kilometrien päähän! Kuinka ollakaan, kahvi loppui pannusta juuri minun kohdallani. Edellä ollut otti viimeisen kupillisen. Niinpä tietenkin! Myyjä pahoitteli asiaa, otti minulta kuitenkin maksun kolmesta kahvikupillisesta, laittoi uuden satsin tulemaan, ja pyysi vartomaan hetken aikaa. Toistelin päässäni, voi hiivatin hiivatti. Vilkuilin ympärilleni, huokailin ja raavin päätäni. Katsoin sivusilmällä muita ihmisiä. Seisoin mielestäni kuin näytteillä. Kahvi suodattui kiusallisen hitaasti. Tip-tip-tip-tip-tip-tip-tip-tip-tip. Kahdeksantoista sekunnin jälkeen tuntui kuin olisin ollut yli tunnin paikallani. Jono takanani piteni pitenemistään. Ihmiset yskivät ja supisivat, ihmettelivät minua, siltä minusta tuntui. Kummastelivat, miksi en suorita ostoksiani ja painu tieheni tulpan paikalta. Tilanne tuntui hyvin tuskastuttavalta, lähes sietämättömältä, en osaa selittää tarkemmin miksi. Olin varma että minun kuviteltiin tahallaan seisottavan jonoa paikallaan, vaikka tein vain mitä myyjä oli pyytänyt. Lopulta en kestänyt enää, aikaa oli kulunut minuutti tai kaksi. Pannuun oli tippunut pari mukillista kahvia, se riittäisi. Sieppasin pannun kesken suodatusvaiheen, kaadoin kupillisen itselleni, toisen anopille, kolmannen L:lle, ja painelin nolona posket kuumottaen tieheni niin nopeasti kuin pystyin.

Kahvia lorisi pitkin pöytää, ja siitä lattialle. Jälkeen jättämäni sotku ja siivo oli melkoinen. Takaani kuului voi-voi, joku pyysi tuomaan rättiä jne.

Miksi juuri tuo tapaus pyörii usein mielessäni? Harmittelin tapahtunutta itsekseni jälkeen päin pitkään. Kun järjellä ajattelee, asia ei sittenkään ollut kovin kummoinen, vaikka käyttäydyinkin kuin neljä vuotias lapsi enkä kuten aikuinen ihminen. Minulla olisi kertoa ainakin viisikymmentä paljon pahempaa, ja oikeasti hirveää, tilannetta ja sattumaa joilla voisin piinata itseäni vaikka öin ja päivin. Mitään korvaamatonta vahinkoa en saanut aikaan, kukaan ei edes suuttunut minulle. Kahvinkeitin ei hajonnut. Myyjä ei tullut ojentamaan, tai haukkumaan minua. L ja anoppi eivät huomanneet koko tapausta.

Ehkä tilanteessa oli jotakin, joka heitti hetkeksi takaisin koulumuistoihin? Siihen kun oli pakko pitää luokan edessä esitelmää jostakin opettajan pakkosyöttämästä aiheesta, joka ei vähempää olisi voinut kiinnostaa, eikä tilanteesta kerta kaikkiaan ollut mitään pääsyä pois vaikka mielessään olisi kuinka rukoillut. Sitä seisoi vain paikallaan halvaantuneena ja avuttomana kuin maailman suurin idiootti, ja odotti milloin naurunremakka ja pilkka alkaisi.

Oli miten oli, en koskaan mennyt kyseiseen halliin enää, vaikka meidän sen aikaiselta asuinpaikalta ei ollut sinne kuin nelisensataa metriä.

21. lokakuuta 2015 klo 13.00

Kaaduin aamulla niille sijoilleni, kun nousin sängystä ylös. Jotain verenpaineeseen, lääkkeisiin tms. liittyvää ehkä? Huimasi aika kauan vielä sen jälkeen. Nyt ihan hyvä olo. Odottelen Liisan soittavan kohta, kun meni Turkuun ostoksille Cittariin. Menen pysäkille vastaan, ja tuodaan ruuat pyörän tarakalla kotiin. Pelipäivä jo loppu. Pari euroa tuli pokerista. Toivottavasti tulee illan Viking-lotosta ja Kenoista enemmän. Viimeksi ollaan päästy laivalle puolitoista vuotta sitten. Olisi kiva mennä pitkästä aikaa. Uusia vaatteita tarvitsisin kaikkea mahdollista talvisaappaista, housujen kautta uuteen takkiin. Mihinkään ei ole ikinä varaa.
Taidan sulkea koneen kohta, nettailen lopun päivää kännykällä.

19. lokakuuta 2015 klo 12.30

Läksin eilen ja edellispäivänä Liisan mukaan rannalle kävelemään tuosta painon putoamisesta innostuneena. En edes muista, milloin olen viimeksi ollut kävelyllä kahtena päivänä peräkkäin. Mitään huonoa oloa ei enää tullut, kuten viimeiset 14 vuotta on tullut vähästäkin liikkumisesta. Olen nyt vähentänyt betasalpaajaa entisestään, pulssi paljon rennompi kuin vielä pari kuukautta sitten. Ihan uskomatonta tämä on. En löydä sanoja.
Kävin kaupassa aamulla ja hain banaaneja, kanamunia, kivennäisvettä, rasvatonta maitoa ym. Viikon pelit laitoin myös. Helppo olla nyt, joka tavalla. Laskutkin maksettu etuajassa, kuten jo pitkään.

15. lokakuuta 2015 klo 9.30

Nyt se on virallista. Punnitsin itseni aamulla, ja paino ensimmäistä kertaa yli kolmeentoista vuoteen alle kahdeksankymmenen kilon: 79 kg. Tämä on juhlan, onnen ja itkun paikka. 7 kg lähtenyt alkuvuodesta. Viimeisen viiden viikon aikana tippunut 2,5 kg kun jätin kovat rasvat pois. Painoin lihavimmillaan jo lähes 90 kg, joka on 173 cm pitkälle melko paljon. Erityisen merkittäväksi tämän saavutuksen tekee sekin, että pumppuongelmien + psorikipujen vuoksi en pysty liikkumaan juurikaan, en ainakaan vähääkään kovemmalla rasituksella. Joka kilo on lähtenyt ruokavaliota muuttamalla. Tosi upealta tuntuu. Olin jo varma, että ketipinorin käyttäjä ei kerta kaikkiaan  v o i  laihtua, mutta niin ei sitten nähtävästi olekaan. Jokaisen mahdollisen dieetin kävin läpi viime vuosina, ennen kuin oikea tapa painon pudotukseen löytyi. Kyllä monta kertaa tuntui jo aivan toivottomalta, ja useasti heitinkin pyyhkeen kehään. Mutta onneksi en oikeasti luovuttanut missään vaiheessa. Paniikkioireet lieventyneet huomattavasti alkuvuodesta, jolloin ne hengitysvaikeuksien vuoksi oli jo ihan mahdottomia. Jokaisen öisen kyljenkäännön jälkeen ei myöskään sydän enää hakkaa miljoonaa. Saunassa käyminen helpompaa. Ehkä edessä vähän helpompi elämä vihdoin? Ahdistus, masennus ja mania ihan samat kuin ennenkin, mutta niihin pystyn vaikuttamaan lääkkeillä. Ne on hallittavissa, tai siedettävissä, edes jotenkuten, kun taas ylipainosta johtuneet lukuisat kamalat ongelmat ei olleet ikinä hallittavissa mitenkään.

14. lokakuuta 2015 klo 12.25

Omahoitaja huomautti aamulla ihan huolestuneena minun laihtuneen kovasti. Sanoin siihen, että kai se on jo korkea aikakin, kun yli 13 vuotta olen yrittänyt pudottaa painoa. Pari kuukautta sitten jätin kovat rasvat lopullisesti pois, ja se näyttää tuovan vihdoin tuloksia. En tajua, mitä huolestumisen syytä tässä on? Hyvähän se on, kun ylipaino alkaa olla poissa. Ihan hyvä keskustelu oli muuten, mutta heti kotiin päästyä alkoi ahdistaa vielä pahemmin kuin eilen ( yhtä pulssin tarkkailua taas kerran koko päivä, ja osan yötäkin ), ja nyt odotan vain ajan kulumista, niin voin ottaa iltapäivä oxaminit ja alkaa katsoa televisiota. Liisa meni Turkuun äitinsä luo, eli jos tulee jokin paha pöpikohtaus taas kerran, ei apua ole lähellä.
Posti toi ison sähkölaskun, ja lähipäivinä tulossa vielä suurempi vesilasku. Vittu sentään tätä köyhän elämää.

11. lokakuuta 2015 klo 9.05

Onneksi ei vituta yhtään. Jos olisin laittanut eilen suunnittelemani Vakion vetämään, oltaisiin voitettu iso potti rahaa. Jätin sen viime hetkellä laittamatta kun voitin pokerista aika hyvin, enkä halunnut pilata päivää tuhlaamalla rahaa isohkoon Haravaan. Mitä tässä voi sanoa? Nieltävä taas tämäkin, mutta kyllä siihen aikaa menee. Vuosien varrella on käynyt muutaman kerran ennenkin samalla tavalla.
Kävelyllä aamulla. Otin kuvia rannalla facebookiin. Oli aika kylmä ilma, mutta tein silti tunnin lenkin, kun eilen en ollut missään. Tulee vielä veritulppa, kun ei muuta tee kuin pelaa päivät pitkät pokeria ja surffailee ympäri nettiä.
Liisan syntymäpäivä. Ostin kukkia jo aiemmin viikolla, ja kaapeissa on herkkuja odottamassa aika paljon. Kiva päivä tästä tulee.
Olen aina ollut köyhä, ja tulen ikuisesti olemaan köyhä. Niin se on, ja mitä nopeammin sen hyväksyn sen parempi.

8. lokakuuta 2015 klo 8.10

Päätä särkee pitkästä aikaa. Johtuu varmaan eilisestä päivästä, kun tuli touhuttua liiankin kanssa. Kova kylmyys sekä sisällä että ulkona siihen päälle. En tajua tätä taloyhtiön lämmitys systeemiä. Voisi luulla, että eivät päästä lämpöä pattereihin ollenkaan, ainakaan ne ei ikinä ole kuumina. Oli kyllä mukava kuulla veljen kuulumisia eilen, puhuttiin aika pitkä puhelu. Kertoi ikävä kyllä olevansa kuumeessa, mutta oli silti mennyt saunaan. Seuraa minun jalanjälkiä. Aikanaan kun minulta poistettiin viisaudenhammas, sain pahat jälkitaudit tulehduksineen ja verenmyrkytyksineen. Olin niin typerä, että kuvittelin saunan auttavan ja siitä vasta piru sitten pääsikin irti. Olin viisi päivää TYKS:ssa tiputuksessa, ja olin kuolla.
Tänään ei mitään erikoista. Laitoin spagettia ja lihapullakastiketta. Kastike meni pilalle, kun en käyttänyt omatekemiä lihapullia, vaan kaupan valmiita jotka maistui niin kamalalta kuin olla ja taitaa. Ostin ne pelkästään ahneuttani, hinta oli 0,90 e.
Harmittaa kun revontulet jäi näkemättä. Nukahdin aikaisin, kuten joka ilta.

7. lokakuuta 2015 klo 10.15

Maksettu laskuja. Laitettu Kenoja, lottoja ja Veikkauksia. Käyty apteekissa ja kaupoissa. Aika viileää oli, pipo ja talvitakki oli oltava. Hyvä olo nyt, kun kaikki on taas vähän aikaa kunnossa. Uusin kotimatkalla vielä pari reseptiäkin terveyskeskuksessa oxamin + dolan.
Perhepiirissä meneillään juttuja, joista voisin vittumaiseen sävyyn kirjoittaa paljonkin. Mutta olkoon. Leikitään mukana. Idiota de mierda! El que rie ultimo rie mejor. Olen niin kurkkuani myöten täynnä ollut jo kymmeniä vuosia tiettyja ihmisiä, että jos minulla olisi ollut järkeä vähänkin päässä olisin katkaissut välini kaikkiin jo kahdeksantoista vuotiaana. Suurimpaan osaan olen katkaissutkin. Tiedän lähipiiristä ainakin neljä henkilöä joille olisi pitänyt jo ajat sitten määrätä vähintään yhtä vahva lääkitys kuin minulle, ja kunnon diagnoosi päälle + tiivis hoitosuhde psykiatriin.

Jumalan kiitos,minulla on Liisa. Rauhan ja tyyneyden tyyssisja, joku joka on rakastanut minua ehdoitta jo neljätoista vuotta. Olen ollut hyvin onnekas.

Elämäni ensimmäiset kolmekymmentäviisi vuotta olivat täyttä helvettiä, eikä niitä muistoja ole aika päässyt kultaamaan.

6. lokakuuta 2015 klo 9.10

En kyllä tajua. Äsken floppiin tuli 2, K, A. Brittipelaaja löi all-in, minä maksoin AJ kädellä ja voitin potin n. 5600 pistettä. Britillä oli 8, 10 ilman edes värin vetoa? Alkuperäisessä potissa oli ehkä 200-300 pistettä. Ihan älytön teko. Kaveri on joko kännissä, tai ei välitä paskan vertaa mistään. Saa tässäkin turnauksessa, jota yhä pelaan, voittaja kuitenkin n. 1500 dollaria, ja alemmatkin voitot on ihan kohtalaisia pienemmän kassan pelaajille. Nyt kaveri kuitenkin pelaa tarkkaa peliä vähillä pisteillään, jotka hänelle tuon hävityn all-inin jälkeen jäi?
Kylmä aamu. Vein roskat, ja siinä taitaa olla minun liikunta annos tälle päivälle. Huomenna mentävä apteekkiin. Ketipinorit lopussa.

4. lokakuuta 2015 klo 13.05

Kyllä oli huono olo aamulla. Pulssi oli korkealla, ja ajattelin sydämen räjähtävän. Sain sen betasalpaajalla kuriin kuten useinmiten, ja nyt helpompi olla jo. Koko juttu saattoi hyvinkin johtua jostakin mitä söin, tai sitten kurjemmat ajat on taas alkamassa. Monet kammottavat asiat, tulevaisuuden uhkakuvat, pyörineet mielessä kuten aina. Olen jatkuvasti huolissani jostakin.
Kirjamessut Turussa nyt viikonloppuna, mutta enää yli kymmeneen vuoteen en sinne olen mennyt, vaikka L-Suomen kirjailijoitten jäsenenä pääsisin sinne ilmaiseksi. Olisin aivan puhki jo messuhalliin sisään astuessani. Joskus nuorena vietin siellä parikin päivää, ja aina oli hauskaa. Tuttuja tuli vastaan koko ajan, saatoin esiintyäkin ja antaa haastatteluita. Kaikki sellainen on ollut ollutta ja mennyttä jo hyvän aikaa. Ei kiinnosta enää, ja kirjoittamaan pystyn vain jos on ehdoton pakko, tai jos on kyseessä esim. nämä lyhyet blogimerkinnät.
L lähti kävelylle. Minä suljen pian tämän koneen, ja alan katsoa televisiota. Yksi pokeriturnaus vielä kesken, voitin aamulla kahdeksalta alkaneesta turnauksesta muutaman euron. Ihan hyvä sekin. Eilen tuli Kenosta 5 e.

2. lokakuuta 2015 klo 13.00

Laskut maksettu ja viikonlopun Kenot laitettu. Liisa lähti Turkuun Citymarkettiin ostamaan ruokaa ym. Minä jäin kotiin putkimiehen touhuja seuraamaan, ja sain pahan paniikkikohtauksen. En tajua, mikä noissa huoltomiehissäkin ahdistaa. Ensin tuli pelkkä talonmies. Mutta kuten viimeksikin, ei tavalliset aineet riittäneet ja paikalle piti hälyttää joku ukko jonkin perkeleenmoisen imurin kanssa. Siinä meni sitten yhteenlaskettuna kolmisen tuntia, eikä etukäteen ottamani oxamin + betasalpaaja tuoneet mitään apua. Voi olla niinkin, että tarvitsen yksinkertaisesti raitista ilmaa. Täällä leijuu edelleen jos jonkinlaisten eri kemikaalien löyhkä, enkä ihmettele vaikka paha olo olisi tullut siitä. Kummallista sinänsä, että kun kysyin homman tultua valmiiksi, mistä noinkin paha putkitukos jo toisen kerran neljän vuoden sisään johtui, vastaus olikin rasvasta eikä hiuksista, uintireissuilta tulleesta hiekasta tms. Aika ihmeellistä, kun ottaa huomioon että otan aina esim. paistinrasvan talteen, ja käytän myöhemmin kastikkeitten tekoon.
Nyt rauhoituttava. L soittaa kohta, milloin pitää olla pysäkillä vastassa. Tuodaan ruuat polkupyörän tarakalla kotiin. Sitten katsotaan Netflixistä Sons Of Anarchyn viimeisen kauden kaksi viimeistä jaksoa. Kyseinen sarja petrasi minusta alusta tosi paljon loppua kohti. Jännä nähdä, mikä koituu Jax Tellerin kohtaloksi.

30. syyskuuta 2015 klo 8.15

Eilen Turussa Hepokullassa äidin syntymäpäivillä. Oli tosi kivaa, mutta väsyin pahasti. Aamulla en ollut päästä kivuilta sängystä ylös. En kyllä ymmärrä, miksi olen jo vuosia herännyt joka päivä klo 5.40 kun ei olisi mikään pakko. Tänään levättävä kunnolla. Onneksi asettelin jo illalla roskiksesta löytämäni aika hienon tv-tason paikoilleen. Laitoin sen tähän työpöydän viereen. Siihen mahtuu mukavasti kotimaista lasia päälle, kun kaikki paikat alkaa olla täynnä maljakoita, kulhoja ym.

Äiti sanoi, että velipoika saattaa tulla mukaan hakemaan isoäidin tavaroita, kun aletaan tyhjentää kämppää. Siitä olisi kyllä iso apu. En tajua, miten selviän tällä kropalla urakasta.

Nyt oxamin ja keskiviikko päivän rauhaa.

28. syyskuuta 2015 klo 8.15

Ei näkynyt punaista kuuta. Heräsin kolmen jälkeen katsomaan taivaalle, pilvistä oli. Menin pihallekin katsomaan, mutta turha reissu. Harmi. Hienoja kuvia varsinkin ulkomaalaiset FB-kaverit laittaneet sivuilleen.

Eilen pitkällä kävelyllä Liisan kanssa, tänään levättävä. Äidin syntymäpäivä ylihuomenna, pakko siis mennä taas Turkuun. Ostin suklaata ja kahvia, kukat haen jostain matkan varrelta. Kamalaa kun ikinä ei haluttaisi mennä minnekään. Jos saisin itse päättää, istuisin varmaan tietokoneen ja television edessä koko loppuelämäni. Ainakin, jos raha-asiat todella ei ikinä muutu tästä paremmiksi. Ainoastaan lääkkeitten voimin olen sen vähänkin verran sosiaalinen mitä olen. Ilman lääkkeitä en nousisi edes sängystä kuin vessaan ja syömään.

Sen olen jo ajat sitten hyväksynyt, että minusta ei tullut mitään, ei niin yhtikäs mitään. Mutta pitäisikö vielä sisäistää sekin, että olen köyhä kuin kirkonrotta, eikä tämä ikinä tästä paremmaksi muutu? Ikinä?

25. syyskuuta 2015 klo 8.30

Eilen Turussa Runosmäen vanhainkodissa. 93-vuotias isoäitini kertoi menneensä jonkun laiskan talonpojan kanssa naimisiin, saaneensa kutsun Kanadaan, Ruotsin kuninkaan hallitsevan osastoa jolla hän on ym. Minä nyökyttelin päätä, ja sanoin aina välillä, että semmoista se elämä on. Hetkittäin isoäiti palasi todellisuuteen, ja muisteltiin menneitä kuten aina. Vielä viisi vuotta sitten ihmettelin ihmettelemästä päästyänikin kuinka terävä isoäiti on päästään, mutta sitten kun järjen alamäki alkoi, kaikki tapahtui nopeasti ja rytinällä. Nyt en enää muista millainen hän oli parhaina päivinään, en millään. Olisi liian tuskallista muistaa, kenet, millaisen ihmisen olen menettänyt. Tappelimme aina tosi paljon, mutta rakastin kovasti häntä silti. Nyt viime vuosina kun isoäiti on ollut jonkinlaisessa psykoosissa, emme ole edes kinastelleet koskaan. Tapaamiset on aina mukavia, hellyyttäviä, kauniita. Sain minä eilenkin kuulla parrastani ja röökaamisesta, mutta ne ovat sivuasioita. Yritän nauttia jokaisesta yhteisestä hetkestä, mitä vielä on jäljellä. Isoäiti on kutistunut varpusen kokoiseksi, eikä suostu syömään enää paljon mitään. Ylös sängystä nouseminen alkaa olla kortilla, sikäli kuin pystyy siihen ollenkaan. Kysyin, millainen mies pappani oli. Isoäiti ei saanut ollenkaan kiinni, mistä ja kenestä puhuin.

Lepoa tänään, en mene edes mereen uimaan. Pelaan pari pokeriturnausta, ja iltapäivällä katsottava Breaking Bad, ihan hemmetin hyvä sarja minusta.

21. syyskuuta 2015 klo 9.15

Eilen pitkällä kävelyllä Liisan kanssa pitkin rantatietä. Oli käsittämättömän kaunis ilma, ja ihmisiä yllättävän paljon liikkeellä. Ei olisi uskonut, että on syyskuu. Minulla vasen jalka taas turvoksissa, joten en pystynyt patikoimaan yhtä pitkälle kuin L. Tavattiin venesataman kohdalla, ja tultiin yhdessä kotiin.
Tänäänkin vielä kävin aamulla meressä, mutta alkaa olla viimeisiä kertoja tänä vuonna, ellei ollut peräti viimeinen. Pitkälle syksyyn olen pystynytkin jatkamaan. Aurinko paistoi nytkin kyllä ja meri oli peilityynni, mutta ilma ja vesi on jo niin kylmiä molemmat, että infarktin pelko leijuu ilmassa. En halua riskeerata mitään.

Nyt taas pokeriturnauksia ja kahvia. Musiikkina Gregory Isaacs, ja päivän pänttäyslauseena: No podia dar credito a mis ojos. Lisäksi käyn läpi yhtä tuhannen sanan listaa, josta nuppiin on nyt mennyt ehkä puolet tai vähän enemmän.

Pitäisi taas muuten kutsua huoltomies katsomaan noita perkeleen vesiputkia. Keittiön allas ei vedä, ja sama juttu vessan suihkun kanssa. Vesi jää lillumaan pitkäksi aikaa lattialle.

18. syyskuuta 2015 klo 9.40

Jestas, mikä kaatosade oli kun kävin uimassa. Merivesi oli aivan sekaisin, täynnä puiden lehtiä, hiekkaa ja jotain lilluvaa limaa. Pimeääkin vielä. Kun pääsin pukukopille, kaikki vaatteet oli jo siinä kohtaa läpimärkiä, vaikka tästä on matkaa rannalle vain parisataa metriä.
Täksi päiväksi ei mitään ihmeellistä ohjelmaa. Viikonlopun ostokset tein jo keskiviikkona, laskut maksettu ja nyt odotetaan vain seuraavaa tilipäivää. Toivottavasti se on jo tänään kello kolmelta iltapäivällä, kun arvotaan Keno.

17. syyskuuta 2015 klo 9.40

Minun on opittava pelaamaan paremmin napilta, ja pienestä ja isosta blindista. Kukaan järjissään oleva, tai vähääkään pokerista jotain ymmärtävä, ei kunnioita pelaajaa joka bliendeistä, toisten korottaessa, aina antaa periksi. Viimeiset kahdeksan vuotta olen pyrkinyt parantamaan pelaamistani sen kaikilla mahdollisilla osa-alueilla, ja nyt on vielä tämä yksi, mutta sitäkin isompi asia jäljellä. Puolusta blindiasi, on kädessä sitten mitkä vitun kortit hyvänsä!

Meressä uimassa vielä tänäänkin. Yksi nainen oli samaan aikaan. Tai oikeastaan tuli, kun minä olin jo lähdössä. Ei mitään muuta ohjelmaa täksi päiväksi paitsi pokeriturnauksia.

Minusta on tullut iän myötä yhä hiljaisempi ja vetäytyvämpi. Kuuntelen mielelläni. Puhu en niinkään, enkä kirjoita.

15. syyskuuta 2015 klo 9.30

Yksi iäkkäämpi aamu-uimari nainen ehdotti äsken rannalla, että tulisin mukaan avantouimari porukkaan. Täytyy laittaa harkintaan, voisi olla kivaa touhua. Joka syksy tosi orpo olo, kun tietää että pian ei enää pääse pulahtamaan mereen. Pisimmälle olen yhtenä vuonna jatkanut hommaa marraskuun alkuun, mikä ero olisi yksintein mennä avantoonkin?
Löysin muuten sunnuntaina kadottamani hanskaan tuosta parinsadan metrin päästä kuten oletinkin. Eletään niin syrjässä, että melkein voi tiputtaa vaikka lompakkonsa jonnekin, ja samassa paikassa se on vielä viikonkin päästä.
Tänään muutama pokeriturnaus. Eilen sijoituin yli kuuden tunnin työn jälkeen sijalle 24. yhdessä turnauksessa jossa oli vajaat 2000 pelaajaa. Ihan hyvä mieli tuli pitkästä aikaa päästä taistelemaan isommistakin rahoista. Finaalipöytä jäi silti sikseen kauas, vaikka muuta voisi sijoituksen perusteella kuvitella. Viimeisen tunnin tai puolitoista pelasin pienellä stäckillä, ja ison osan aikaa veitsi kurkulla koko porukan pienimmällä. Turnausta johtavalla oli 400 000, minulla 40-60 000. Yhtään virhettä en tehnyt, pelasin hyvää pokeria, ja tipahdin ässä / jätkä kädellä tilanteessa jossa minun oli mentävä jo ties monettako kertaa All-In.

13. syyskuuta 2015 klo 9.30

Pitkä kävely heti aamusta. Kaunis syksyinen sunnuntai. Meri oli tyyni ja aurinko paistoi. Toinen hansikas tipahti jonnekin. Lintuja ei juuri näkynyt, sen paremmin kuin ihmisiäkään. Otin kännykän mukaan, mutta en tullut ottaneeksi yhtään kuvaa. Täällä ei juuri enää ole paikkoja joita en olisi jo kuvannut. Ruuaksi laitoin kanaa ja vihanneksia, taisi olla toinen kerta viikon sisään.  Nyt nettailua. Pelattava useampikin pokeriturnaus tänään, vaikka en enää aikoihin ole uskonut mihinkään rikastumiseen. Keppikerjäläisenä menen hautaan, ellen väärin arvaa. Pääasia kuitenkin, että pärjää edes jotenkuten eikä tarvitse käydä sossussa. Veikkauksen peleistä tullut tällä viikolla 19 e ja pokerisaldo ei ole paljoa tuota isompi. Voitto on silti aina voittoa, jokainen euro lasketaan ja on tärkeä.
Lääkkeet toimineet tällä viikolla hyvin. Painajaisia kylläkin joka yö, mutta mieli ollut ihmeen kirkas ja toivorikas kaikesta huolimatta.
Päivän pänttäyksenä: El tiempo lo cura todo.

9. syyskuuta 2015 klo 10.30

Mt-toimistossa käyty. Ihan hyvä keskustelu oli, vaikka omahoitaja yrittikin taas saada minua menemään lääkärille, jotta tehtäisiin kaiken maailman kokeita joista ei taaskaan selviäisi hevon vitun vertaa. Olen vuosien varrella ollut niin monissa verikokeissa, röntgeneissä, testeissä ym. että en pysty tarkkaa lukua edes muistamaan. Satavarmasti voin fysiikan puolesta paremmin, jahka vain saan painoa vielä 5 kg pois. Samalla laskee verenpaine, sokeri + kolestroliarvot ja aineenvaihdunta muuttuu paremmaksi. Saan henkeäkin helpommin, kunhan pallea pienenee. Päänuppi on sitten kokonaan eri juttu, mutta se hoituu lääkkeillä kuten ennenkin + kunhan alan taas painon pudottua liikkua ulkona vähän enemmän. Keväästä on jo tippunut 3-4 kiloa, eikä ole mitään syytä epäillä etteikö tällä päättäväisyydellä tippuisi tulevina kuukausina lisää. Psoriläiskät + kivut on sitten vielä oma lukunsa, johon on keskityttävä jossakin kohtaa paremmalla ajalla.

Liisa lähtee äitinsä kanssa Turkuun Citymarkettiin, minä jään haaveilemaan yhdestä upeasta Humppilan lasimaljasta jonka näin Lähetyksen kirpparilla. Pyysivät 30 e. Oli ilman muuta sen arvoinen, ja enemmänkin, mutta aika paha hinta minulle.

Tässä muuten linkki noille minun kirjoittaja sivuille:
http://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Acharacter_12317595543637#.VfAAgdLtmko

Ja tässä linkki tuohon Hesarin juttuun. Minulta pyydettiin aikoinaan haastattelua Mielentaide ry:n kautta, kun etsittiin mt-kuntoutujia joille taiteen tekemisestä on ollut apua tai tukea mt-sairauteen:

http://www.hs.fi/elama/a1349578152350

8. syyskuuta 2015 klo 12.00

Opiskellut espanjaa nyt keväästä asti, ja oppinut ihme kyllä enemmän kuin ikinä tällä lahopäällä olisin uskonut. Liisa ihmetteli, mistä kummasta sain innostuksen hommaan. Sanoin, että valmistaudun tulevaan lottovoittoon :)
Ostin kanaa eilen kaupasta, ja onneksi se ei ollut vielä pilalla vaikka eräpäivä oli jo mennyt. Hyvää oli kasvisten kanssa. Käyn puntarilla seuraavan kerran vasta viikon lopussa, ja toivon totisesti että viisari näyttäisi silloin alle kahdeksankymmenen. Sitä voisi jo juhlia jotenkin.
Aamulla kävin vielä uimassa, mutta pian alkaa tulla kipuraja vastaan. Pelkän sukelluksen tein nytkin, ja sitten äkkiä vaatteet takaisin ylle. Nyt nettailua, ja parin tunnin päästä katsottava Fearin ja Underbellyn seuraava jakso.
Huomenna omahoitajalle. Ihan mielelläni menen, kun ei olla nähty vähään aikaan. Täytyy kai syksyn tullen alkaa taas ottaa aikoja useammin.
Päivän pänttäys: Antes de hablar pensar.

7. syyskuuta 2015 klo 9.15

Ehkä vain kuvittelen, tai sitten todellakin voin paremmin kuin pitkään aikaan, luovuttuani kaikista muista rasvoista ja siirryttyäni Benecoliin. Olisi kyllä kiva tietää lähtevätkö myös nuo plaikut silmien ympäriltä pois kolestrolin alentuessa. Paino on joka tapauksessa nyt alempana kuin neljääntoista vuoteen 80,5 kg. Aivan uskomatonta jos saan sen alle kahdeksankymmenen vihdoin ja viimein. Nuorena painoin aina 65-78 kg. Minulla oli silloinkin isoja painon vaihteluita manioitten ja masennusten vuorotellessa, mutta ikinä ennen 35 ikävuotta en painanut yli 80 kg. Kun se sitten aikanaan sinne nousi, en sen koomin ole saanut sitä enää takaisin alle kahdeksankymmenen. Tosi uskomatonta, jos se nyt toteutuu.
Käyty kaupassa, kaapit nyt täynnä ruokaa. Maksettu laskut. Laitettu viikon Kenot ja Lotot.
Päivän pänttäys: No tiene ni pies ni cabeza. Tämän maanantain tunnelmiin nähden vähän ristiriitaisesti valittu lause, mutta vuorenvarmasti tulen sitä vielä tulevaisuudessa tarvitsemaan monet kerrat.

4. syyskuuta 2015 klo 12.30

Viikonlopun ruuat haettu, maksettu vuokra + netit, laitettu kenot ja lotot.  Tili tuli, tili meni, mutta turvallinen olo nyt. Ei mitään erikoista tänään. Pelasin pari pokeriturnausta, mutta pelivire oli kadoksissa aamusta asti. Mentävä kohta lepäämään hetkeksi. Alavirettä, eikä ollenkaan niin hyvä olo kuin on ollut koko viikon. Tunnin päästä otan oxaminit, sitten ehkä helpottaa. Laitoin tomaattisilakoita uunissa, ja se oli kyllä tosi hyvää, eli en ainakaan ole syönyt huonosti.

3. syyskuuta 2015 klo 13.30

Liisa lähti aamulla äitiään katsomaan Turkuun. Minä kävin vielä tänäänkin uimassa ja paistoin kanaa ruuaksi. Pokeriturnauksista tuli jonkin verran rahaa. Kohta alan katsoa Fear sarjaa Netflixistä. Kertoo jo ikääntyvästä isosta rikollispomosta, jonka muisti ja aivot jollakin mystisellä tavalla on alkaneet pettää. Todella hyvä sarja, samoin kuin toinen suosikkini Luther. Underbelly edelleen ykkönen, kertoo tositarinaa Australian rikollismaailmasta -70 luvulta tähän päivään. Olen suorastaan vitkutellut jaksojen katsomista, että ei tulisi liian äkkiä viimeinen osa vastaan, niin hyvä se on.

Päivän pänttäyksenä ollut: Todo se fue a la mierda, vaikka tänään onkin ollut aika hyvä päivä oireitten puolesta ja muutenkin. Otin juuri iltapäivä oxaminit, ja pian suljen tietsikan.

2. syyskuuta 2015 klo 9.40

Turussa eilen isoäitiä katsomassa vanhainkodissa. Oli sikseen tolkuissaan. Istuin aika kauan, kun ei huvittanut pokerinpeluu koko päivänä. Mamma puhui lähestyvästä kuolemastaan. Mietin, että kuka tässä tietää ken seuraavaksi lähtee kun niin moni, nuorikin, on lähtenyt jo. Nyt aamulla uimassa. Ilma alkaa olla jo kylmää, mutta vesi vieläkin ihmeen lämmintä.
Benecolin käytön neljäs päivä. Toivottavasti alkaisi näkyä ja tuntua nopeasti. Paino ainakin näyttäisi nyt olevan oikeasti laskussa, on ollut jo joitakin viikkoja. Ostettiin eilenkin iso kasa hedelmiä, kiwejä, omenia, appelsiineja, viinirypäleitä, luumuja jne.
Päivän kenot ja lotot laitettu.
Päivän pänttäyksenä: Suenas con ser rico algun dia + estar seguro.

31. elokuuta 2015 klo 11.30

Päivän pänttäys : En este lugar hay fantasmas. Lause tuli mieleen tuosta öisestä enkelitaulun rysähtämisestä alas.

Aloitin eilen Benecolin syönnin. Toivottavasti alkaa vaikuttaa nopeasti. Minulla on vuosia ollut ihmeellisiä plaikkuja silmien ympärillä, ja luulin niitten olevan ihosyöpää enkä uskaltanut mennä lääkärille, vaikka omahoitaja on siihen lukuisat kerrat kehottanut. Kuten olen kertonut, olo on ollut kaikinpuoin tosi paska muutenkin jo pitkään, tuskin jaksan tuntia kävellä yhteen menoon. Jokin aika sitten selvisi, että plaikut + näkökykyni tosi raju heikkeneminen viimeisen vuoden tai kahden aikana johtuukin korkeasta kolestrolista. Säikähdin melkein yhtä pahasti, kuin olisin pelästynyt syövästäkin. Suvussamme on paljon sydän ja verisuoni sairauksia. Isäukolle tehtiin ohitusleikkaus pari vuotta sitten, ja isoäitini kuoli aivoinfarktiin. Isoisälläni petti sydän hänelläkin. Toinen isoäitini on kamppaillut kolestrolin ja verenpaineen kanssa koko ikänsä. Jos jotain hyvää kaikesta etsii, jokainen edellä mainituista eli vanhaksi, tai elää edelleen. Kamala ahdistus tuli silti. Olen yrittänyt pudottaa painoa jo kohta neljätoista vuotta, siitä asti kun se mystisesti bongahti 65-72 kilosta 82-85 kiloon. Nyt aloitan sellaisen hemmetin tehodieetin, että vittu sentään on parasta että painan viimeistään jo ensi viikolla alle 80 kg. Tuon tavoitteen ei luulisi edes olevan vaikean saavuttaa, kun viime kuukausina olen saanut sen 84 kilosta 82 kiloon. Ainakin tuli kummasti motivaatiota lisää. Punainen maito saa jäädä rasvattoman rinnalta kokonaan pois. Olen juonut punaista maitoa iltaisin, kun olen kokenut sen jotenkin yhdessä lääkkeitten kanssa rauhoittavan ja auttavan parempaan uneen. Voita tai oivariinia en käytä enää ikinä, syön Benecolia lopun elämääni. Paistettujen kanamunien syömistä vähennettävä myös, olen vetänyt niitä vuosia melkein joka päivä. Paljon tehtävä isoja muutoksia, mutta se kannatta jos viimeinkin löydän edes jonkinlaisen rauhan, ja pystyn taas tekemään jotain muutakin kuin nyhjöttämään tietokoneen ja telkkarin edessä päivät pitkät. Toistaiseksi kuitenkin nyt vain odotettava, ja rukoiltava että tuo kolestroliarvo lähtee alenemaan. Olen kyllä kuullut, että se voi pudota tosi nopeastikin elämäntapoja muuttamalla.

30. elokuuta 2015 klo 9.30

Päivän pänttäys lause: Cuanto mas estudio, mas aprendo. Lisäksi opettelen tänään tuon Play-kaupasta lataamani Opi Espanjaa pelin avulla 20-30 uutta sanaa. Tuo peli on ihan hauska, vaikka siinä ei pelillisesti pyritäkään varsinaisesti yhtään mihinkään, paitsi saamaan jokaisesta erillisestä osiosta täydet 1000 pistettä. Minun kaltaiselle addiktille kehittyi kuitenkin himo tuohonkin välittömästi. Joka kerta on  p a k k o  saada täydet tuhat, ja samalla oppii uutta kieltä kuin itsellään nopeasti lisää ja lisää.

Aamu uinti tehty. Paikalla olleet vanhemmat akat päivittelivät kun tein vain yhden sukelluksen ja tulin vedestä pois, kun he taas uivat kaislikon ympäri pitkän matkan. Voi jessus sentään! Onko ihan pakko kytätä jokaisen ihmisen joka ainoaa pienintäkin tekemistä? Olisin voinut luennoida asiasta vaikka tunnin, mutta annoin olla. Jos eivät itse näe, että minulla on kämmenen kokoisia psoriläiskiä ympäri kehoa, niin olkoon. Ei minun tarvitse uida, enkä kropan puolesta pystyisikään,  meressä joka käynnillä. Pelkkä suolakylpy riittää.

MM-kisat sitten päättyy. Liisa on tällä kertaa ollut niistä innostuneempi kuin minä. Olisi saanut olla enemmän suomalaisia mukana.

28. elokuuta 2015 klo 12.30

Löysin netistä sivuston jossa on 2000 espanjankielistä fraasia ja tavallisinta sanontaa. Siinä urakoitavaa taas tuleviksi viikoiksi.
Uimassa aamulla. Merivesi alkaa jo kylmetä, ja aamut on pirun pimeitä. Eilen satoi aika tavalla kun kävin rannalla. Pian alkaa onneksi kisalähetys Kiinasta ja voi sulkea tietsikan. Ei kaksinen pokeripäivä. Viktor Isildur1 Blom sen sijaan näköjään voittanut 2,6 miljoonaa viikossa. Saa nähdä kauanko rahat pysyy Viktorilla tällä kertaa. Veikkaan, että tiistaihin mennessä on kaikki menneet, ainakin jos vanhat merkit paikkansa pitää. Meikäläiselle riittäisi viidentonnin voittokin Kenosta näin ensi alkuun. Loppuisi edes pahin pennin venytys.

27. elokuuta 2015 klo 9.30

Herättiin yöllä kovaan rysäykseen. Kysyin, mikä hemmetti se oli? Liisa katseli pelästyneenä pimeässä ympärilleen hetken ja huomasi enkelitaulun tippuneen. Nukahdin, ja näin taas painajaisia kuten joka yö. Aamulla pikkulintu yritti väkisin tulla makuuhuoneen ikkunasta sisään. Pimeät voimat jälleen liikkeellä. Olen ilmeisesti leikkinyt kohtalollani olemalla lähes kuusi päivää paremmassa vedossa nupin puolesta kuin pariin vuoteen. Joka kerta alkaa heti tapahtua jotain outoa tai kamalaa. Läksin kauppaan heti syötyäni, ja samaa kyytiä rannalle uimaan. Vesi oli jo vähän kylmentynyt.
Pokerstarsilla tuo lapsellinen Turbo päivä taas tänään. Täytyy pelata jossain muualla pari turnausta. Full Tiltillä varmaan ja 888Pokerissa.

25. elokuuta 2015 klo 8.15

Eilen tein kirpputorilla hyvän ostoksen. Löysin minusta aika kauniin taulun hintaan 5 e. Jo pelkät raamit oli kalliimmat kuin hinta. Taulu kuvaa lappilaista jokea ja ruska metsää, jonka taustalla näkyy tunturi. Laitettiin taulu kunniapaikalle olohuoneeseen television yläpuolelle. Ei aavistustakaan kuka teoksen on maalannut, kun signeerausta ei ole. Olisi kiva tietää tekijästä edes jotain, mutta se tuskin tulee ikinä onnistumaan.
Tänään lepoa. Olen ollut useamman päivän ilman dolania maksaa säästääkseni, ja se alkaa tuntua kropassa vähän joka puolella, vaikka nuppi onkin ollut jollain tapaa selkeämpi. Uimassa käyn kohta, sitten pokeriturnauksia. Janssoninkiusaus päivä.

23. elokuuta 2015 klo 8.30

Saanut nyt otettua aurinkoa psoriläikkiin monena päivänä peräkkäin. Tosi ylellistä. Ihmeellinen kesä ollut, ikinä ei elokuun lopussa ole merivesi ollut näin lämmintä kuin nyt, tai ei ainakaan viimeisen kahdeksan vuoden aikana kun on täällä Naantalissa asuttu. Pitkään näin ei enää millään voi jatkua, kun yöt kylmenee kylmenemistään väistämättä.
Hyvä peliviikko ollut. Lotosta tuli eilen kymppi, Kenosta on tullut seitsemän päivän sisällä 30 e, ja pokeriturnauksistakin olen voitolla muutaman kympin. Huomenna mentävä kauppaan, ellen sitten mene jo tänään.
Oireet olleet vähän helpompia nyt kahtena päivänä peräkkäin. Aika helvettiä alkuviikko olikin. Hyvä kun MM-kisat alkoi, on jotain muutakin ajattelemista kuin oma terveys.

19. elokuuta 2015 klo 9.30

Eilen olin varma, että loppu tulee. Sydän löi koko päivän ja illan miten sattuu. En pystynyt syömään aamun jälkeen juuri mitään, kun kaikki vähäkin ruoka tarttui ruokatorveen kiinni kuin liisteri. Lääkkeistä jäi osa myöskin ottamatta. Illalla en enää ollut kaukana täydestä psykoosista. Verensokeri oli alhaalla, pulssi taivaissa ja kuolemanpelko raju. Kahdeksalta otin sydänlääkettä lisää, ja sitten helpotti. Olin varma, että yöstä ja aamusta tulee hirvittäviä. Mutta ei, nukuin heräämättä aamuun saakka, ja nyt olen saanut jo syötyä ja käytyä uimassa. Ei näissä oireissa ole mitään johdonmukaisuutta tai logiikkaa. Tulevat ja menevät miten sattuu. Kun nyt olisikin edes tänään helpompaa, ja pystyisin lepäämään ja rentoutumaan.
Kenosta oli tullut eilen näköjään 20 e. Kiva juttu.

18. elokuuta 2015 klo 9.20

Yksi paskimmista öistä aikoihin. Heräsin rytmihäiriöihin joista ei tullut loppua ollenkaan, jatkuivat vielä aamullakin. Otin sydänlääkettä ja rauhoittavaa, kuten joka aamu, kun heräsin ja läksin kauppaan ja uimaan. Nyt olo parempi, mutta ottaa aivoon armottomasti. Onko koko elämän ihan oikeasti oltava tällaista vuosikymmenestä toiseen? Vuosia meni jo paremmin ketipinorin ansiosta, mutta kulunut vuosi tai kaksi on olleet kyllä taas tosi vaikeita, ja tuntuu kuin menisin vain alaspäin jatkuvasti, teen sitten mitä hyvänsä. Jos edes olisi rahaa, voisi tehdä jotakin, lähteä jonnekin pois vähäksi aikaa, ja saada aivoille jotakin muutakin askarreltavaa kuin tämä iänikuinen oireet ja lääkkeet rumba. Mutta kun ei ole varaa mihinkään, ei kerta kaikkiaan mihinkään. Pelkkä Turussa linja-autolla käyminenkin on rahan puolesta kipurajoilla. Edes laivalle, tai ulos syömään, ei olla tänä vuonna päästy. Käy sääliksi vaimoa, kun en pysty tarjoamaan mitään elämyksiä. Aikoinaan oli toisin, sain apurahoja, pelivoittoja, kirjojen myynnistäkin tuli välillä jotakin. Sitten iski mania ja heti perään raju masennus, ja kaikki romahti ties monettako kertaa. Alta vuodessa oltiin ulosotossa. Tosi ikävää muistellakin. Psykiatri lähetti minut kahdeksi viikoksi Petreaan, ja vuotta kahta myöhemmin minulle myönnettiin pysyvä työkyvyttömyyseläke.

16.elokuuta 2015 klo 9.20

Hace buen tiempo, kuten oli eilenkin. Kävin Turussa Runosmäen vanhainkodissa katsomassa isoäitiä. Oli iloinen kun tulin. Oli laihtunut entisestään, jos mahdollista ja harhoja oli melko lailla, kuten on ollut jo pitkään. Kuka tietää, ehkä on ollut harhainen nuoresta saakka? Sen verran outoja juttuja olen mammalta vuosien varrella kuullut. Ihan kivaa oli silti, kun pysyin iloisissa aiheissa. Kerroin aamu-uinneista, mitä hyvää ruokaa on tehty jne. Isoäiti veti puheen tämän tästä mm. siihen, että hänen huonettaan salakuunnellaan ja sinne on siivojien toimesta pumpattu kitkerää tupakansavua ja myrkkyjä. Puhelinta myöskin operoidaan toimistosta käsin semmoiseksi, että hän ei voi soittaa mihinkään. Kaikenlaista houretta isoäiti päästeli suustaan, mutta sellaista tämä on ollut jo pitkään. Iltapäivä ja ilta meni levätessä. Selkä ei tykännyt hyvää reissusta yhtään. Jätin päivällä myöskin betasalpaajan koemielessä ottamatta, ja se oli huono päätös. Pulssi nousi tosi korkealle. Kolmelta oli pakko ottaa melkein koko tabletti, sitten helpotti.
Nyt aamulla taas uimassa. Oli ihmeen paljon porukkaa normaaleitten aamu-uimareitten lisäksi. Yksi kokonainen lapsiperhekin oli tullut nauttimaan elokuisesta kesä aamusta.

14. elokuuta 2015 klo 11.00

Vaikea ilta, yö ja aamu oli selän puolesta. Keppiä käytettävä. Kävin silti kaupassa hakemassa viikonlopun ruuat, ja uimaankin menin. Tai no, kävin lähinnä kastamassa vedessä. Nyt tehnyt lihasoppaa. Harmitti kun en päässyt Turkuun isoäitiä vanhainkotiin katsomaan. Pelkkä tietsikan edessä istuminenkin on yhtä tuskaa, saati yhteensä yli kolmenkymmenen kilometrin linja-auto matka. Täytyy katsoa, miltä näyttää vointi ensi viikolla. Kun nuorena olin aivan hunningolla, ja elin hyvin pimeitä vuosia kaikella tavalla, isoäitini pyysi minulta vain yhtä asiaa. Sitä, että kävisin katsomassa häntä vielä silloinkin, kun hän ei enää pysty kävelemään tai on muuten huonossa kunnossa. Tuosta lupauksesta olen kaikki viime vuodet pitänyt tarkkaan kiinni.

13. elokuuta 2015 klo 9.20

Läksin eilen aamu-uinnin päälle kävellen hakemaan tuolta parin kilometrin päästä pyöräliikkeestä uutta sisäkumia, vaikka aavistelin että reissu on minulle liian raskas. Matka ei sinänsä ole aivan mahdoton minulle nykykunnossakaan, mutta ongelman tuottaa maaston mäkisyys. Ilta meni vielä hyvin, mutta kun aamulla menin laittamaan kumia fillariin paikoilleen selkä katkesi pahasti. Tosi ikävä kipu alaselässä, jokin hermo puristaa ja vetää vasempaan jalkaan asti äksysti. Pyörä on onneksi kuitenkin nyt kunnossa. Levättävä tämä päivä, vaikka ei se mitään varsinaisesti autakaan. Psori + nivelpsori on ikuinen seuralainen koko loppuelämän, ja sen kanssa on opittava vain tulemaan toimeen. Hankalinta oli aikoinaan tottua siihen, että ei enää voi tehdä samoja asioita kuin ennen. Juoksemisen lopettaminen olisi kokonaisen kirjan kokoinen tarina kerrottavaksi, mutta sitten vielä kun ei voi edes kävellä kuten nuorena, eikä touhuta paljon muutakaan. Jokaista tekemistä pitää annostella. Ihme sinänsä kun pystyn vielä pyöräilemään lyhyitä matkoja. Vielä tulee aika, kun sekin loppuu. Jokainen vuosi on edellistä pahempi.
Liisa lähtee joillekin virasto asioille Raisioon tunnin päästä. Minä kuuntelen Eppuja Spotifystä jonkin aikaa, ja pelaan pari pokeriturnausta. Viimeisestä kahdesta viikosta n. 100-150 e plussalla. Kenostakin tuli viisikymppiä.

11.elokuuta 2015 klo 10.15

Kammottava olo taas aamulla. Alan epäillä, että otan aamuisin methoprolinia turhaan. Nytkin pulssi painui jonnekin viidenkymmenen tienoille, vaikka otin alle puolikkaan tablettia. Tosi lähellä oli, että ei mennyt taju. Otan huomenna vasta päivälääkkeenä sen, ja katson mitä tapahtuu. Tätä iänikuista paskaa vointia en ainakaan enää kestä viikkoakaan. Aamu-uinnille sentään pääsin, ja sen jälkeen vointi koheni. Vituttaa tuo ketipinorkin, vaikka sen ansiosta moni asia elämässä onkin ollut hyvin jo monta vuotta. Jatkuvasti silti mietin voittaako ketipinorin hyvät puolet oikeasti kaikki sen mukanaan tuomat järkyttävät sivuoireet. Paino yksi pahimmista. Satavarmaa on, että jos vähentäisin tai jättäisin pois ketipinorin, laihtuisin hetkessä 10 kg, ja terveyteni olisi jo sen ansiosta puolet parempi. Toisekseen, syön lähes pelkästään ketipinorin takia methoprolinia. Ketipinor nostaa joka ilta pulssin taivaisiin. Ilman ketipinoria tuskin tarvitsisin methoprolinia puolikasta pilleriä enempää päivässä, kun nyt otan 1 1/2 - 2. Ylipäätään en enää kaikkien lääkkeitten täyteisten kymmenien vuosien jälkeen edes muista, kuka minä oikeastaan alunperin olin, tai kuka olen. Ensin persoonasta vei aikoinaan puolet pois viina, ja myöhemmin lääkkeet. Viimeiset neljätoista vuotta olen syönyt pillereitä joka päivä useampaa laatua, kun nuorempana söin lähinnä tarpeen mukaan. Kun minulla diagnosoitiin kaksisuuntainen mielialahäiriö, siitä lukien lääkitys on ollut pakollista, kun sitä ennen se oli vapaaehtoista ja pitkälti kiinni siitä minkälaiseksi itse koin tarpeen. Jo iät ja ajat lääkitykseni tarpeellisuuden ja vahvuuden ovat määritelleet muut kuin minä itse. Jos psykiatriltani kysyttäisiin, minun pitäisi tälläkin hetkellä syödä vielä 1-2 lääkettä vakituiseen entisten lisäksi, sitä mieltä hän oli jo vuosia sitten. Joinakin päivinä taivun itsekin samalle kannalle. Kuka tietää, ehkä oloni olisi parempi jos rauhoittavia lisättäisiin? Ei minulle ole mitään varsinaisia todisteita suuntaan eikä toiseen. Voi olla, että olen siksi niin saatanan vauhko koko ajan, kun en syö lääkkeitä vieläkään tarpeeksi, vaan liian vähän?
Liisa lähti äitiään tapaamaan Turkuun. Minä yritän koota ihmisyyteni rippeet, ja nettailen ja kuuntelen musiikkia vähän aikaa. Jonakin päivänä lähdettävä ostamaan uutta sisäkumia pyörään. Rikki, mikä rikki, eikä se toivomalla siitä muuksi muutu.

10. elokuuta 2015 klo 9.30

Pyörän takakumi sitten taas paskana, vaikka juuri ostin uuden sisäkumin ja laitoin varsinaisen panssari päällikumin päälle. Ajan päivässä keskimäärin 300-400 metriä, aamu-uinnille tuohon rannalle ja takaisin. Siitäkin matkasta, samoin kuin kauppareissuista, talutan pyörää suurimman osan matkaa. Silti tämä on jo 5-7 kerta parin vuoden sisään kun kumi on rikki. En tiedä kuka perkeleen vintiö pyörääni terrorisoi. Ehdokkaita on mielessä muutama, mutta ketään on turha mennä edes epäsuorasti syyttämään, varsinkin kun kyseessä voi loppupeleissä olla vain ihan hemmetin huonosta tuurista. Onhan täällä hiekkateitä vaikka kuinka, ja ajan pyörällä myös talvisin. Tosi paljon kyllä harmittaa. Täällä jumalan selän takana pyörä on suoranainen välttämättömyys, jos ei ole autoa, moottoripyörää tai mopoa. Minulla ei ole ajokorttia, en ole koskaan edes käynnistänyt autoa, saati ajanut.
Aamu-uinti tehty, ja viikon ruuat kaupasta haettu. Nyt pokeria, ja Spotifyä pari tuntia.

7. elokuuta 2015 klo 9.30

Löysin eilen kirpparilta Pentti Sarpanevan signeeaaman ja suunnittelemaan maljakon hintaan 15 e. Pentti ei ollut ihan yhtä kuuluisa kuin veljensä Timo, mutta esine on kaunis eikä hinta ollut minusta paha, vaikka pohjassa olikin pienen pieni särö. Hyvä lisä kokoelmaan. Vähän vain ihmetytti, kun mainostivat maljakkoa nimenomaan Timon tekemäksi, vaikka ei sitä ollut. Pohjassa oli mainitsemani Pentin signeerauskin! Aiemmin ostin samasta paikasta maljan jota myivät Riihimäen Lasin kehrämaljakkona, vaikka kyseessä ei tosiaankaan ollut kehrämaljakko. Yrittävät kusettaa tyhmempiä ostajia, tai sitten ihan oikeasti lätkivät myyntilappuihin aivan lonkalta tietoja? Vaikea sanoa. Minä kuitenkin molemmissa tapauksissa tiesin mitä ostin, enkä välittänyt vaikka lapuissa faktat olikin väärin. Molemmat maljakot olivat joka tapauksessa sikseen edullisia ja melkomoisia helmiä, mutta muista syistä mitä mainostivat. Älypuhelin on muuten hyvä apuväline aina kun lähtee ostamaan jotain kerättävää, jos itse ei ole varma suunnittelijasta, lasitehtaasta jne.  Yhdellä googlauksella löytää ison määrän tietoa kuvineen päivineen.

Tänään rauhallisempi päivä tiedossa kuin eilen. Uimassa kävin, mutta muuten varmaan vain nettailen ja illalla katsotaan televisiota.

Torstai 6. elokuuta 2015 klo 9.40

Vuokra + netti maksettu. Ostettu kaapit täyteen ruokaa. Tili tuli ja tili meni, mutta jotain jäi vielä taskunpohjallekin ja nyt tekisi mieli lähteä kirppiksille tekemään löytöjä. Ainoa mikä estää, niin virtaava hiki. Ihmeen lämmintä, vaikka aurinko ei ihan pilvettömältä taivaalta paistakaan. Uimassa käyminen ei raikastanut oloa yhtään, päinvastoin, tuli vielä kuumempi olo.
Äiti laittoi viestiä, että ovat matkalla Rauman kautta Poriin. Mukana tuli valokuvia Lokalahdelta, jossa vietin lapsena melko paljon aikaa. Aika paljon oli paikat muuttuneet. Rannan tunnistin tietysti ja sukulaisteni rakentaman päärakennuksen, mutta muuten en nähnyt mitään tuttua. Ylipäätään minulla on tunnetasolla valovuosien välimatka kaikkeen entiseen, lapsuuteen, nuoruuteen. Asiat, joitten luulin painavan minua koko loppuelämäni ajan, ovat jo unohtuneet. Ihmiset joita luulin rakastavani tai vihaavani hamaan hautaan saakka samoin. Viimeiset viisitoista vuotta Liisan kanssa ovat olleet hyvin onnellista ja rauhallista aikaa, vaikka olenkin vuosi vuodelta sairaampi ja jaksan vähemmän ja vähemmän. Olen katkaissut kaikki siteeni sitä aiempiin vuosiin ja ihmisiin niin täysin kuin suinkin, enkä mielelläni enää nykyisin kirjoita enkä puhu asioista jotka tapahtuivat minulle ennen kolmeakymmentäviittä ikävuotta. Aikoinaan jauhoin niitä juttuja liiankin kanssa. Miksi en yhtä hyvin eläisi tätä päivää, tai katsoisi tulevaisuuteen, kun en muutakaan voi?

Tiistai 4. heinäkuuta 2015 klo 12.45

Tuleekohan kesä vielä sittenkin, kun aamulla pääsi pitkästä aikaa auringon paisteessa uimaan. Huomenna pitää mennä apteekkiin, voisi poiketa Nunnalahden rannan kautta, ja ottaa jonkin aikaa aurinkoa, jos sää edelleen suosii.
L lähti äsken kävelylle, mutta minusta ei ollut mukaan lähtijäksi, kun taas tänäänkin mennyt iso osa ajasta verenpaineen vahtimiseen. Ihan älytöntä touhua, jokin pakkomielle tuo pumpun seuraaminen minulla. Tosin koko juttu lähti jo ylä-asteella siitä, että Rieskälähteen koulun terveyssisar huomasi minulla olevan ikäisekseni korkean verenpaineen, ja ylikiihkeän lepopulssin. Siitä alkoi koko elämänikäinen sydänfilmi, verikoe ym. rumba, joka jatkuu edelleen. Asiaa ei helpottanut sekään, kun vajaa parikymppisenä huomattiin, että minulla on jokin sivuääni, lisälyönti sydämessä tms. Ensimmäisen kerran lääkäri kirjoitti minulle betasalpaajia n. 18-19 vuotiaana, ja nyt olen jo iät ja ajat joutunut syömään niitä vakituisesti joka päivä. Helpottavat kyllä oloa paljon, jos vain annos on kohdallaan. Tosi pirullinen pahaolo tulee, jos vahingossakin ottaa betasalpaajaa tarpeetta tai liikaa, mutta vielä kamalampi on olo jos ei ota silloin kuin oikeasti niitä tarvitsee. Aika monta kertaa jouduttu soittamaan ambulanssi näittenkin juttujen vuoksi, ei pelkästään bipon.
Salaisuuksia ja valheita sitten loppui eilen ainakin toistaiseksi, ja tytär oli syyllinen. Katsoin netistä aamulla, että jatko-osissa on uusi mies päänäyttelijänä. En kyllä ymmärrä, miksi.

Olen ollut keräilijä koko ikäni. Aloitin varmaan jo 6-7 vuotiaana. Ihan lapsena ja teininä keräsin mm. levyjä, kirjoja, sarjakuvia, kasetteja, pullonkorkkeja, purkkakuvia ja tulitikkuaskien etikettejä. Sydän vuoti verta, kun aikanaan muutin ensimmäiseen omaan kotiin, 24 neliön hellahuoneeseen Parkinkadulle, ja suurin osa tavaroista jäi lapsuudenkotiini Hepokultaan. Otin mukaani vain television, stereot, levyt, kitaran ja jotain pientä tähdellistä lähtiessäni. Vannoin, että vielä hankin kaikki menettämäni keräilykohteet kiorkojen kera takaisin, kuten olen enimmälti vanhempana hankkinutkin. Kirjoja on kertynyt useampi hyllyllinen, ja levyjäkin ihan mukavasti. Keräilykohteet on lapsuudesta muuttuneet. Olen keskittynyt viime vuosina enimmäkseen kotimaiseen lasiin, tauluihin, erilaisiin antiikkiesineisiin ym. Sarjakuvia aion kerätä jatkossakin, niistä tuntuu edelleen olevan paljon iloa esim. Aku Ankka, Mustanaamio, Tarzan, Tintti, Lucky Luke tai Asterix ja Obelix ovat jollain tavalla ihan yhtä hauskaa luettavaa kuin lapsenakin. En liene henkiseltä iältäni kovin vanha vieläkään? Vahvat lääkitykset ovat tehneet sen, että mihinkään raskaisiin maailmanluokan klassikoihin en enää jaksa keskittyä kuten nuorena. Rock elämänkertoja sen sijaan olen vielä viime vuosinakin kahlannut läpi paljon. Olen musiikki diggari henkeen ja vereen, ja minimissäänkin käytän jokaisesta päivästä puolitoista tuntia musiikin kuunteluun. En edes tiedä montako sataa, tai tuhatta, levyä minulla on pelkästään Spotifyyn ladattuna, paljon niitä joka tapauksessa on. Kuuntelen kaikkea Panterasta, AC/DC kautta Bob Marleyyn ja Irwiniin. Viime aikoina korvakuulokkeissa on soinut mm. Opeth, Crosby Stills & Nash, Grateful Dead, The Band, Nazareth, Edu Kettunen, Michael Monroe ja Hurriganes.
Nyt Janssoninkiusasta, ja sitten pari pokeriturnausta. Uimassa kävin jo, tuuli rannalla kovasti.

( Miten nuo päivämäärät ja kellonajat on jatkuvasti päin persettä? Tämän postauksen tein lauantaina aamulla  klo 9.30. )

Miksiköhän minulla näkyy väärä päivämäärä ja kellonaika tässä postauksessa? Klo 23.07... en ole ollut noin myöhään hereillä viiteentoista vuoteen. Kun kirjoitan tätä, on perjantai aamu ja klo on puoli kymmenen.

Onneksi hammaslääkäri tänään. Tosi häijysti sattuu tuo lohjenneen hampaan terävä kulma poskeen. Pitäisi käydä kaupoissa samalla reissulla. Maitoa, salaatteja, lihaa, kalaa, kauraryynejä ym. Jätän aamu-uinnin väliin, jos ei sitten hikoilisi lekurilla niin paljon. Taitaa olla turha toivo.
Eilen ensimmäinen nupin puolesta hyvä päivä viikkoon. Oli hyvin vähän oireita. Varmaan sekin vaikutti, että en unohtanut yhtäkään pilleriä päivän mittaan välistä pois. Illalla katsottiin Emmerdalea ja Ensitreffejä Alttarilla, ja minulla oli niin hyvä ja turvallinen olo, että olisin voinut vaikka vannoa, että Kenosta tulee yhdeksältä päävoitto, mutta niin ei käynyt. Toivottavasti on tänään parempi tuuri.
Psorin puolesta tulee vaikea talvi, kun ei ole päässyt ottamaan aurinkoa juuri ollenkaan. Yleensä olen käynyt kesän mittaan retkeilemässä melkein kymmenenkin kertaa tuossa vähän matkan päässä Nunnalahden rannalla, mutta nyt en ole käynyt kertaakaan. Parvekkeella olen istunut auringossa muutaman kerran, siinä kaikki. Huomenna elokuu jo, aika uskomatonta. Aivan kuin olisi viime syksystä hypätty suoraan, nyt edessä olevaan, seuraavaan syksyyn.

Joko minun hampaat on ihan paperia, tai sitten nämä nykyaikaiset muovipaikat ei todellakaan kestä mitään. Koko viime vuoden kävin hammaslääkärissä, kun melkein koko kalusto oli pantava uusiksi. Yksi hammas otettiin pois, ja 12-13 hammasta paikattiin. Jep, viime käynnistä oli kulunut muutama vuosi aikaa. Päätin sen jälkeen olla tosi varovainen sen suhteen mitä suuhuni panen, ja miten pureskelen ruokaa. Siitä huolimatta jouduin jo toisen kerran tänä vuonna tilaamaan hammaslääkärin. Juuri pari kuukautta sitten paikattiin kaksi hammasta, ja nyt aamulla putosi iso pala kulmahampaasta pois ihan itsellään. Voi tietenkin olla niinkin, että minulla on älyttömän huono hammaslaatu tai sitten jotkin lääkkeet heikentävät hampaita? Niin tai näin, melkein aina minulla korjataan pois pudonneita vanhoja paikkoja, eikä reikiä. Onneksi sain ajan heti perjantaiksi. Turussa olisi taatusti joutunut odottamaan kauemmin, vaikka olisi valittanut kuinka. Täällä Naantalissa on sujunut ylipäätään kaikenlainen terveydenhuolto tosi sutjakkaasti ja kivasti aina, on sitten ollut kyse psorista, päänupista, hampaista tai mistä hyvänsä. Aikoja saa terveyskeskukseen tai mt-toimistoon ihan eri tavalla kuin suuremmassa kaupungissa, ja palvelu on ihmisläheisempää, tai on ainakin ollut minulle.
L menee tänään äitään katsomaan Länsinummeen, minä käyn nyt uimassa ja sen jälkeen aloitan pokerin peluun. Pari pienehköä turnausta Pokerstarsilla tänään, siinä päivän ohjelma. Illalla katsottava seuraava jakso Underbellysta, tosi hyvä tositapahtumiin perustuva australialainen sarja paikallisista gangsteri kuvioista vuodesta -95 eteenpäin.

Sen myöntäminen, että on täysi nolla ei loppujen lopuksi ole kovinkaan kivulias kokemus. Kyllä sen jo peruskoulussa tajusi, kun aloin nelosten lisäksi vetää kokeista tulokseksi kolmosta, kakkosta tai ykköstä. Jotkut kysyivätkin opettajalta, miten on mahdollista saada alle nelosen numeroita kokeessa, kun nelonen siihen asti oli ollut huonoin mahdollinen arvosana? Minua ei edes kiinnostanut kuulla vastausta. Tiesin sen kuulemattakin: nolla on nolla, ja jos sitä ei itse tajua, parempi että se koululaitoksen puolesta alleviivataan vielä viiteen kertaan paksulla punakynällä.
Armeijasta sain vapautuksen terveyssyistä jo kutsunnoissa, vaikka en edes hakenut vapautusta vaan kolmen vuoden lykkäystä. Sitäkin sai suvun, vanhempien ja kavereitten edessä hävetä silmät päästään. Kunnon palkkatöihin minusta ei oikein ollut koskaan, ellei satunnaisia hanttihommia lasketa lukuun. Toki yritin kirjoittamalla pärjätä nuoresta saakka, ja sain monia apurahojakin, mutta ei siitäkään pidemmän päälle mitään tullut. Minulla on ollut ainakin viisitoista työpaikkaa, mutta kaikki työsuhteet päättyivät joko maniaan tai masennukseen. Olen toiminut laitosapulaisena, varastomiehenä, nostanut purjoa, jakanut lehtiä, poiminut mansikkaa ym. Pisimpään olin töissä seurakunnissa, yhdessä leirikeskuksessa Kakskerrassa leiriavustajana.
Ei tästä minun elämästä mitään vitun sankaritarinaa saa yrittämälläkään.

Oireilu tänä vuonna taas pahentunut. Monta vuotta olikin rauhallisempaa. Tarkkailen koko valveilla olo ajan pulssia, verenpainetta, nuppia ja ylipäätään jokaista tunnetilaa, ajatusta ja ruumiini eri osaa. Eilen jouduin lähtemään melkein lentäen ulos ovesta, kun paniikki ei millään hellittänyt. Kävelin ja kävelin kuin sumussa, ja odotin että oxaminit ja methoprolin alkaa vaikuttamaan. En jaksa kertoa, mitä kaikkea älytöntä päivän mittaan tapahtui. Kun sitten illalla lopulta nukahdin, näin painajaisen jossa olin alkanut uudelleen ryyppäämään, ja joku hullu akka iski ihooni tupakantumpin. Asuin myöskin muka taas Halisissa enkä Naantalissa, tyypillinen uni minulle. Neljätoista vuotta Halisissa, narkkareitten, juoppojen, jos jonkinlaisten kriminaalien ja koijareitten, veijareitten ja pipipäitten keskellä, siitä riittäisi vaikka miten paljon kerrottavaa. Heräsin yöllä sydämen jyskeeseen ja kipuihin, ja silmissä löi mustaa kun nousin vessassa käymään. En tiedä, mitä sen jälkeen tapahtui, sillä yhtäkkiä oli aamu, ja tämä aamukin oli aivan perseestä. Otin sydänlääkettä ja rauhoittavaa jo ennen kuutta, eikä mennyt kuin hetki ja olin varma että sydämeni pysähtyy kokonaan. Minusta pulssi meni liian alas. Siitä tunti, ja pulssi oli taas jo minusta liian korkea, otin lisää rauhoittavaa jne. jne. Samoissa merkeissä tulee menemään varmaan koko päivä, kuten meni eilinenkin, ja koko viime- ja tämä viikko. En ole ollenkaan kunnossa, en missään mielessä. Ainoa iloinen asia terveyteen liittyen on painon putoaminen. Olen panikoinut maanisesti kaikkea niin paljon, että painosta on lähtenyt 4 kg. En enää keksi muuta keinoa oloni helpottamiseksi kuin kaikkien vähien viimeistenkin kontaktien katkaisemisen ulkomaailmaan, joka lähinnä tarkoittaa nettiä, koska mitään muuta suhdetta ulkomaailmaan minulla ei ole ollut, omahoitajan lisäksi, enää yli neljääntoista vuoteen. Liisa, Naantali ja pokeri. Siinä on minulle elämän ihanaa sisältöä enemmän kuin kyllin, ja piste. En tiedä, miten saan kerrottua yhdelle ihmiselle, että minun osallistumiseni kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kertovaan tv-dokumenttiin ei tule onnistumaan? En millään haluaisi tuottaa pettymystä, varsinkin kun tämä henkilö on viestitellyt projektin olevan jo pitkällä. En ole kyennyt vastaamaan hänen viimeisimpiin viesteihinsä enää pariin kuukauteen, enkä luultavasti enää ikinä vastaakaan.

Nettitauko, varsinkin Facebookin osalta, tekisi kyllä hyvää. FB:ssa ollut jo pitkään ahdistava tunnelma. Tosi monilla näyttää olevan kaikenlaista surua, ongelmaa ja vaikeutta elämässään. Päälle vielä kaikki ammattitappelijat, trollaajat ja spämmääjät. Tein aikoinaan virheen, kun aloin ottaa FB-kavereiksi keitä vain. Koko juttu lähti siitä, että olin muutamassa ulkomaisessa Add Me-kaveriryhmässä ns. officerina. Ryhmissä oli semmoinen tapa, että jokainen uusi jäsen lähetti myöskin ryhmän vetäjille kaverikutsun. Kaverimääräni lähti samantien räjähdysmäiseen nousuun, ja mitä enemmän kavereita kertyi, sitä enemmän alkoi tulla kaverikutsuja myöskin suomalaisilta. Ennen kuin huomasinkaan viidentuhannen kaverin maksimikatto oli täynnä. Vuosi sitten poistin 700-800 kaveria, joista isolla osalla ei ollut edes kunnon profiilikuvaa, mutta nyt on taas kaverimäärä kevään ja kesän mittaan noussut takaisin melkein entiseen määrään.

Biposta ja omakustantamisesta

Kuvitar lopetti 1-2 vuotta sitten toimintansa. Kuvitar oli palvelukustantamo jonka kanssa tein yhteistyötä n. kahdeksan vuotta. Kuvitaren kautta saattoi maksua vastaan teettää kirjan, saada sille hyvän editoinnin, sekä levityksen kirjastoihin, kirjakauppoihin jne. Omakustantajana Kuvitaren loppu oli minulle kova isku. Ilman ammattitaitoista kielenhuoltajaa olen tällä koulutaustalla käytännössä täysin kusessa. Oli aikoinaan kurja tietää, että nyt ei ole enää mitään taustajoukkoja takana, ja uusia en jaksa edes hakea. Olen melkolailla kurkkuani myöten täynnä näitä kirjoittamiseen liittyviä ympyröitä. En ole enää kymmeneen vuoteen jaksanut tehdä paljon yhtään pr-työtä kirjojeni eteen, ja se on sitten näkynyt tietysti myynnissäkin. Ihme, kun ylipäätään näillä taudeilla ja lääkityksillä olen jaksanut, tai nettipokerin peluulta ehtinyt, mitään kirjoittaakaan. Enkä varmaan olisi kirjoittanutkaan, ellei mt-asiat, joista kirjani enimmäkseen kertovat, olisi olleet niin lähellä sydäntä. 

Toki voisin etsiä uuden palvelukustantamon, mutta ei siinä oikein ole järkeä. Kuvitaren hintojen kanssa ei yksikään näistä muista pysty kilpailemaan. Melkein aina kun teetin uuden kirjan Kuvitarella, minulla oli edellisestä kirjasta myyntituloja sisällä, ja sain melko paljon alennusta painatuslaskuun. Toisekseen kirjani käsittelevät niin arkoja aiheita, että tekstien ymmärtämiseen tarvitsen jonkun, joka tuntee kirjojani ja minua ihmisenä jo ennestään, eikä säikähdä vähästä. Minun on sitä paitsi vaikea luoda mitään uusia ihmiskontakteja, kun elämä pyörii enimmäkseen mt-toimiston, apteekin, kaupan ja kodin välissä. Turkua pidemmällä en ole käynyt viiteentoista vuoteen. 

Saa nähdä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Mediapinta, entinen Pilot, on tietenkin yksi vaihtoehto, olen siellä yhden kirjan aikoinaan teettänytkin. Mutta toisaalta yksi ja sama, kun minulla ei edes ole mitään uusia tekstejäkään. Harmittaa vain pirusti, kun tähän saakka olen aina voinut sanoa kirjoistani kysyville ihmisille, että menkää Kuvitaren sivuille. Nyt sitä mahdollisuutta ei enää ole. 

Kirjastoista tekeleitäni löytyy kyllä, mutta tietääkseni, kaikenlaista taidetta tekeville mielenterveyskuntoutujille tarkoitettu, Mielentaide ry http://www.mielentaide.fi/ on ainoa paikka, jossa kirjojani vielä on myynnissä. Itselläni niitä on niin vähän jäljellä, että en halua niistä luopua.

Kirjoittaja profiili: 
http://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Acharacter_12317595543637#.VbXXFqTtmko

Tunnin lenkki pitkin meren rantaa aamulla + uinti päälle. Olen viime vuosina hautautunut omiin oloihini aina vain enemmän täällä Naantalissa, ja tällaiset pienetkin ulkoilut on minulle elämys. Vaimoni L ja omahoitaja ovat ainoat ihmiset jotka päästän lähelleni. En vastaa koskaan puhelimeen, ja ovea en avaa jos ovikello soi. Oli kyllä kiva ulkoilla pitkästä aikaa, vaikka satoi ja tuuli. Sorsat polskivat vedessä. 

93-vuotias isoäitini tapaa kysyä, miksi aina kerrot itsestäsi vain negatiivisia asioita. Miksi haluat, että ihmiset pitävät sinua vielä hullumpana kuin oikeasti olet. Okei, tehdään sitten poikkeus.

Vajaa pari vuotta sitten minua pyydettiin Suomen Maakuntakirjailijoitten johtokuntaan. Kunnia oli minulle aivan mielettömän iso. Itketti melkein. Tämä tapahtui vain joitakin aikoja sen perään kun omahoitaja huomautti yhdessä kolmenvartin istunnossa, että sinut on ehkä unohdettu. Siis, että k a i k k i ovat unohtaneet minut, sukulaiset, ystävät, tutut jne. Kiitos vain tästäkin, minä ajattelin, ihan kuin en olisi tiennyt mokomaa asiaa itsekin? Lause oli selkeä provo, ja liittyi muistaakseni siihen kun puhuin erakoitumisestani. Sanoin, että viimeisen kerran olen yhdestäkään vanhoista nuoruuden ystävistäni, joita oli aikanaan paljon, kuullut n. seitsemän vuotta sitten. Silloinkin oli kyseessä eräs ajat sitten alkoholisoitunut vittumainen henkilö josta en olisi välittänyt tietää paskan vertaa, en silloin, en sitä ennen, enkä sen jälkeen.  Eikä tämä ääliö muuta varten soittanutkaan kuin jo etukäteen vahingoniloisena varmistaakseen, että enkö vieläkään ole hypännyt pois mt-hoidon piiristä, eronnut vaimostani,  ja palannut takaisin kaikkeen vanhaan päihteitten sekaiseen yököttävään hevonpaskaan. Viimeisen kerran kahvittelin erään oikeasti kivan lapsuudentoverin kanssa kaksikymmentä vuotta sitten. Elin itse siihen aikaan eläimen tasolle taantuneen rapajuopon elämää, enkä kuullut tästä vanhasta koulukaveristani enää koskaan mitään. 

Kirjoitin raskain mielin Maakuntakirjailijoitten puheenjohtajalle, että olen kutsusta aivan suunnattoman otettu ja onnellinen, mutta yhtä hyvin olisitte voineet pyytää minua Suomen Suurlähettilääksi Japaniin, ja joudun valitettavasti terveydellisiin syihin vedoten kieltäytymään tehtävästä. 

Ensinnäkin toimeen olisi sisältynyt useampikin käynti vuoden mittaan kokouksissa Jyväskylässä. Minulta ei tahdo luonnistua kuin väkipakolla edes matkat Turkuun ja takaisin, isoäitiäni tai vanhempiani tapaamaan. Keksin tekosyitä tekosyiden perään venyttääkseni käyntien väliä vuosi vuodelta pidemmäksi, vaikka välimatka on vain n. 15-20 km:n mittainen. Toisekseen minun olisi pitänyt järjestää jokin kirjallinen tapahtuma, joko täällä Naantalissa tai Turussa, ja toimia ylipäätään eräänlaisena Maakuntakirjailijoitten kontaktihenkilönä Länsi-Suomessa. Aivan mahdoton ajatuskin. Stressaan pelkkää Joulun pystyyn saamista lokakuusta saakka joka vuosi paniikkikohtauksiin asti. 

Jos minua olisi pyydetty johtokuntaan vaikkapa viisitoista vuotta sitten, kun maniassa saatoin esim. 15 km:n juoksulenkin päälle pyöräillä 70 km:n matkan Oripäähän noin vain, kyseessä ei olisi ollut juttu eikä mikään, vaan unelmieni täyttymys. Olisin suostunut välittömästi. Tosin olisin silloinkin kauhun iskettyä, manian käännyttyä masennukseksi, kadonnut tavoittamattomiin neljän seinän sisälle parissa kuukaudessa. Mutta silti. 

Tänä päivänä tilanne on kuitenkin kokonaan toinen. Siitä saakka kun kuusi vuotta sitten aloin syödä ketipinoria muiden lääkkeiden päälle, puuduttavan tasaisen tappava päivärytmi on ollut minulle elinehto. Elämääni tuli ketipinorin myötä vihdoinkin järkeä. Kuvaan asiaa tavallisesti siten, että sadat päällekkäin soivat radioasemat päässäni hiljenivät viimeinkin, ja tilalle astui oma mieli, oma tahto, omat ajatukset ja suunnitelmat. Pystyin vihdoinkin kestämään itseäni, ja aloin rakentamaan minun näköistäni elämää. 

Kaikki arkirutiineista vähäinenkin poikkeaminen on minulle tänä päivänä kauhistus, eikä se ole mikään ihme kun ottaa huomioon miten kaaoottisia elämäni ensimmäiset kolmekymmentäviisi vuotta olivat. 

Asian toinen puoli on, että bipo, ketipinor ja oxamin yhdessä ovat vanhenmiten tehneet minusta hiljaisen, aran ja vetäytyvän. Haluan olla omissa oloissani, enkä juurikaan innostu enää mistään muusta kuin omista päivittäisistä rutiineistani. Jotkut kutsuvat ketipinoria zombie lääkkeeksi. Itse en ole kokenut aivan tuolla tavalla, mutta kyllä minusta kaikki seurallisuus ja spontaanius on enimmälti kadonnut. Jotkut bipot alkavat lääkkeen tehottua ikävöidä manian suuria tunnekuohuja, ja jättävät lääkkeen siksi pois. Minulla ei tuollaista melankolista ikävää ole maniaa kohtaan koskaan ollut. En kaipaa mitään suurta ja mieletöntä tunne vuoristorataa. Muistelen niitä aikoja pikemminkin kauhulla. 

Katkeran suloista jotenkin. 

Vaikka jouduinkin kieltäytymään suurimmasta kirjoittamiseen liittyvästä kunniasta, jota osakseni koskaan saatoin kuvitella, tai ikinä enää tulee,  paikasta johtokunnassa, olen silti onnellinen jotenkin.

Isoin unelmani toteutui: Minua pyydettiin.

Pokerista. It`s all about the money...

...tapaa Leijonanluolan Kevin O'Leary sanoa, ja ainakin pokeriin se pätee täysin.

Olen pelannut uhkapelejä koko ikäni. Olen parantumaton uhkapeluri. Viisi vuotiaana heitettiin pihan kakaroitten kanssa pennejä ja viisipennisiä talon seinää vasten, ja katsottiin kuka heittää lähemmäs. Minä hävisin melkein aina. Viisitoista vuotiaana olin mukana perustamassa Turun Hepokullassa luokkatoverini R:n kanssa pokerirengasta. Elettiin 80-luvun alkua. Sakkia tuli 3-4 vakiopelaajaa. Kukin vuorollaan hävisi viikkorahansa. Minä hävisin kolmekymmentä sen aikaista markkaa heti ensimmäisellä istunnolla, joka oli iso raha tuohon aikaan. Sillä sai vaikkapa lp-levyn, tai aivan mahdottomasti karkkia. Olin oksentaa pelisession jälkeen ja soitin välittömästi isoäidilleni, joka oli valmis kuittaamaan tappioni. Oli kuulemma hyvä kun en sentään ollut mennyt häviämään satasta.

Seitsemäntoista tai kahdeksantoista vuotiaana aloin hakata kaikki liikenevät rahani hedelmäpeleihin, pajatsoihin ja muutamaa vuotta myöhemmin rulettiin ja pokeriautomaatteihin. Manioitten iän myötä pahetessa, häviämäni summat nousivat hirvittäviin mittoihin. Mitkään terapiat, lääkket, tahdonvoima tms. eivät auttaneet. Olin aivan saatanallisessa pelikierteessä toistakymmentä vuotta, jota runsas alkoholin käyttö vain pahensi.

Kun neljätoista vuotta sitten avioiduin L:n kanssa, olin pari vuotta lähes kokonaan pelaamatta. Lottoa ja Vakioveikkausta laitoin, mutta siinä se melkein oli. Sain samoihin aikoihin entistä vahvemman lääkityksen, jolla lienee ollut osuutta asiaan. Raha-automaattien lumo katosi tyystin. Olin myöskin monien eri tekijöitten vuoksi henkisesti ja fyysisesti niin loppu, että en päässyt kuukausiin kunnolla edes sängystä ylös, enkä enää halunnut hävitä penniäkään mihinkään suuntaan.

Loppupeleissä pokeri on ainut pelimuoto, vedonlyönnin lisäksi, jossa en ole pitkässä juoksussa onnistunut tekemään tappiota vaan voittoa. PocketFivesin mukaan olen voittanut yli 49 000 dollaria nettipokeri turnauksista. Todellisuudessa summa on joitakin kymmeniä tuhansia suurempi, pelaan toisinaan muutamalla sellaisella saitilla joita PocketFives ei noteeraa, eikä luvussa ole mukana käteispelit. Pitkävedosta olen voittanut n. 20 000 e.

En oikeastaan osaa täysin selittää, miksi pokerin peluu ei koskaan ole lähtenyt minulla lapasesta. Juttuhan turnausten osalta on järjellä ajatellen varsin simppeli. Maksat turnauslipusta sen hinnan kuin maksat, on aivan oma vika jos ostaa kassaan nähden liian kalliita lippuja. Minulle näin ei ole koskaan käynyt.

Onko pokeri taito vai tuuripeli? Kaiken kattavaa vastausta siihen saadaan tuskin koskaan. Olen pelannut pokeria enemmän tai vähemmän koko ikäni. Viimeiset kahdeksan vuotta joka päivä. Pelaan n. 3-7 turnausta päivässä. Pelaamisessa tulee tavallisesti eteen kolme vaihetta. Ensimmäisessä vaiheessa pelaaja kuvittelee olevansa suurin ja älykkäin kaikista pelureista kautta aikain, ja että pelaamalla pärjää, varsinkin jos suuremmoisten taitojen päälle käy vielä loputtomiin hyvä säkä. Jokainen kuitenkin ymmärtää, että hyvä tuuri ei koskaan kestä pitkään. Toisessa vaiheessa, hävittyään jo merkittävän summan rahaa ( tämä pätee käteispeleihin ), pelaaja aprikoi kaiken olevan kiinni taidosta, kun vain opettelee pelaamaan paremmin rahaa alkaa tulla. Sitä lukee ehkä pari pokeriopasta, perehtyy pelin strategioihin ja matematiikkaan, etsii googlen kautta kaikkea mahdollista peliin liittyvää tietoa jne. Kolmannessa vaiheessa iskee turtumus, kyynisyys, väsymys, vitutus, kyllästyminen ja joutuu myöntämään tuurin osuuden olevan sittenkin pikkuriikkisen suurempi kuin haluaisi uskoa. Tässä vaiheessa pelaajan henkinen kantti mitataan oikeasti ja loppuun saakka. Älykkäimmät ymmärtävät lopettaa pelaamisen. Toiset, kuten allekirjoittanut, eivät halua päästää vieläkään irti pokeriunelmistaan ja rääkyvät itsekseen, että miksi sitten niin usein samat naamat telkkarissakin pääsevät finaalipöytään, jos muka taidolla ei olekaan niin paljon merkitystä?  Väännän rautalangasta: Mitä enemmän pelaat, sitä enemmän häviät. Mutta mitä enemmän sinulla on varaa pelata, sitä varmemmin ja useammin voitat aina joskus. 

Taito on sitä, että jos jonakin kauniina päivänä tapahtuu se jumalallinen ihmeitten ihme, ja voitat ison summan rahaa, osaat pitää niistä rahoista myöskin kaksin käsin kiinni.

Olen pelannut elämäni aikana n. 12.000 nettipokeriturnausta. Luku voi olla paljon suurempikin. Minulla on näistä turnauksista kertynyt n. 2200 rahasijaa. Finaalipöydässä olen istunut n. 20-30 kertaa. Useimmat pokerinpelaajat ovat pääsääntöisesti rikkaita vain hetken. Pari vuotta sitten eräs sälli toteutti jokaisen pelurin suurimman unelman. Kaveri aloitti parin tonnin kassalla, ja voitti muutamassa päivässä 2,5 miljoonaa dollaria. Hemmo ehti antaa haastattelunkin lehteen ja kertoi ostavansa asunnon, auton ja kaikkea pientä kivaa. Niin ei kuitenkaan käynyt. Paria päivää myöhemmin joka penni oli mennyt. Kaveri yritti viime töikseen lainata muilta pelaajilta lisää rahaa 200 000 dollaria, mutta kukaan ei lainannut ja se oli sen lorun loppu. Miehestä ei kuultu koskaan enää mitään. 
Viktor "Isildur1" Blom on tunnetuin esimerkki pelaajasta, joka on ollut miljonäri moneen eri otteeseen n. 2-4 päivän ajan ja hävinnyt joka kerta kaiken takaisin. 

Oikeasti rikkaita multimijonääri pokerinpelaajia maailmassa on vähemmän kuin lehtien ja television perusteella uskoisi. Siis niitä, jotka ovat ja pysyvät rikkaina. Tässä pari jääkylmää faktaa esim. 20 miljoonaa nettipokeriin hävinneestä Gus Hansenista. 
Useimmille pokerissa hyvin pärjänneille tulee isoa liksaa sponsoreilta, kirjamyynnistä, paidoista, televisio töistä jne.  + erilaisista pelaamiseen kokonaan liittymättömistä bisneksistä, joihin viisaimmat sijoittavat setelinsä heti esim. jonkin isomman turnauksen voitettuaan.

Merkittävää lisätuloa tällä hommalla voi kyllä tällainen alimman tason rivipelaajakin saada, jos vain vuodesta toiseen pää, perselihakset ja hermot kestää, mutta helpolla ei tule yksikään penni. Tavallisesti on pelattava minimissäänkin neljä tuntia yhtä ainoaa turnausta, jos mielii päästä edes pienimmille rahasijoille. Finaalipöytään matka on tavallisesti 6-8 tunnin mittainen, ja vielä finaalipöydässäkin käteen voi tarttua vain jokunen satanen, tuhansien sijasta, jos ei sijoitu neljän tai viiden parhaan joukkoon.

Jos on varaa sijoittaa yhteen turnaukseen vaikkapa 50-100 dollaria tai siitä ylös päin, silloin voittosummat ovat tietenkin isompia. 33 dollaria on minulle tällä hetkellä per turnaus ehdoton katto. 

Kuten sanottu, it`s all about the money.

Vielä lopuksi, vaikka Woody Allen puhuukin tässä vähän perinteisemmästä rakkaudesta, mietteet sopii silti pokeriinkin ( jokainen himopeluri ymmärtää miksi valitsin tämän lainauksen ).

" To love is to suffer. To avoid suffering one must not love. But then one suffers from not loving. Therefore to love is to suffer, not to love is to suffer. To suffer is to suffer. To be happy is to love. To be happy then is to suffer. But suffering makes one unhappy. Therefore, to be unhappy one must love, or love to suffer, or suffer from too much happiness. I hope you´re getting this down. " - Woody Allen